perjantai 19. toukokuuta 2017

Bitcoinin käytettävyys

Bitcoinin käytettävyys
Bitcoinin kurssi on jatkanut hurjaa kasvuaan ja sijoitukseni tuotto on 1 500% luokkaa. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, Bitcoin on ollut minulle lähinnä spekulatiivinen harrastus. Tällä viikolla päätin realisoida osan Bitcoineista ja lyhentää niillä sijoituslainaani. Samalla sain käytännön tuntumaa Bitcoinin käytettävyydestä.

Pikamyynti kesti 24h


Ensin päätin kokeilla Bittiraha.fi -palvelun pikamyyntiä 0,15 BTC:llä. Toimin ohjeiden mukaan ja jäin odottelemaan rahoja. Vartin kuluttua sivusto näytti, että maksu on epäonnistunut. Summa kuitenkin hävisi Bitcoin -lompakostani. Laitoin viestiä asiakaspalveluun ja seuraavana päivänä sain ihan asiallisen vastauksen, jossa kerrottiin että rahat on nyt maksettu tililleni ja syynä oli liian pieni transaction fee.

Toinen maksu ei mennyt perille lainkaan


Päätin tehdä toisen maksun. Ilmeni, että Bitcoin lompakkoni on sen verran vanha (kaksi vuotta sitten asennettu) ettei sillä voi säätää transaction fee:tä. Noh, ajattelin, että pitänee tyytyä pitempiin viiveisiin ja tein toisen siirron. Siirto ei mennyt koskaan perille ja tajusin olevani tilanteessa, jossa en voi käyttää omistamiani Bitcoineja.

Lompakon vaihtaminen


Päätin vaihtaa lompakkoa, mutta se ei ollutkaan niin helppoa kuin luulin. Kokeilin monia eri lompakoita, joiden asennus Ubuntuun oli yllättävän hankalaa. Python -pakettien versioiden kanssa tuli ristiriitoja, joita en jaksanut alkaa selvittämään.

Ubuntu Software Centeristä ladattu Electrum vaikutti ihan hyvältä, mutta privaattiavaimen siirtäminen siihen ei ollutkaan ihan simppeliä. Yritin kaikenlaista, ennen kuin sain selville, että Multibit lompakko kryptaa avaimen eri tavalla, joten minun piti ensin purkaa avaimen kryptaus. Tämän jälkeen sain dekryptatun avaimen ladattua Electrumiin ja Bitcoinit tulivat näkyviin.

Kaikki vaikutti hyvältä, kunnes yritin tehdä siirtoa - sain virheilmoituksen, että Bitcoin verkko ei tue lompakkoni formaattia ja lompakko pitää päivittää. Ubuntu Sotware Centerissä oli siis vanha versio Electrumista. No, ei siinä mitään, latasin verkosta uusimman Electrum version, asensin sen ja yritin ladata avaimen. Ei onnistunut - ohjelma herjasi että privaattiavaimeni on vanhaa formaattia.

Tässä vaiheessa minua alkoi tympiä koko homma. Asensin lopulta Bitcoin Core -nimisen lompakon, joka vaati satoja Gigatavuja levytilaa ja jonka synkronointi verkon kanssa kesti 26h! Ilmeisesti lompakko latasi koneelleni kaikki lohkoketjussa ikinä tehdyt transaktiot.

Bitcoin Coren avulla sain avaimen ladattua ja homman periaatteessa toimimaan, eli Bitcoinit lähtemään. Laitoin nelinkertaisen transaction feen. Bitcoinit hävisivät lompakostani ja seilasivat peräti viisi päivää jossain virtuaaliavaruudessa :) Sunnuntaina lähettämäni bittirahat menivät perille torstaina.

Johtopäätöksiä


Tuli aika selväksi, että Bitcoin -ekosysteemi ei toimi. Bitcoinin lohkoketjun kehittäjät voivat perustella, ettei ole verkon vika jos saatavilla on surkeita lompakoita, lompakoiden kehittäjät voivat kertoa, etteivät mahda mitään sille jos verkon sanomaformaatit muuttuvat ja Bittiraha.fi voi sanoa, etteivät mahda mitään sille, etteivät liian pienillä transaktiopalkkiolla merkityt siirrot mene perille. Tämä kaikki on aivan totta. Se ei kuitenkaan lohduta Bitcoinin käyttäjää

Bitcoin on teknisten ihmisten tekninen viritelmä, josta on todella vaikea saada aikaiseksi tavallista ihmistä oikeasti palvelevaa ja toimivaa kokonaisuutta. Nopeat siirrot ovat minun näkökulmastani olleet koko homman pihvi, mutta tosiasiassa järjestelmä on käyttäjälle paljon hankalampi ja hitaampi kuin yhdenkään kivijalkapankin palvelut. Lisäksi pankit ovat tsempanneet ja saatavilla on sovelluksia, joilla voi tehdä välittömiä siirtoja oikeasti helposti.

Havaintojeni perusteella päätin myydä kaikki Bircoinini pois. Bitcoin on ollut loistava sijoitus ja kuittasin siitä saamillani tuotoilla loput (3 400€) sijoituslainastani pois.


Image courtesy of alexisdc at FreeDigitalPhotos.net
Jos pidit artikkelistani, jaa se kavereillesi alla olevilla painikkeilla!

9 kommenttia:

  1. No huhhuh, onpas hidasta. Toivotaan että tulevaisuudessa nopeutuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti ne ovat yrittäneet ratkaista skaalautuvuuteen liittyviä ongelmia. Ilmeisesti toteutustapaan on liittynyt erimielisyyksiä mikä on hidastanut ongelmien ratkaisuja.

      Poista
  2. Bitcoin ei tule nopeutumaan, mutta sen vuoksi raha virtaa tällä hetkellä altcoineihin eli vaihtoehtoisiin virtuaalivaluuttoihin. Monissa niistä homma toimii paremmin, mutta niiden ongelma taas on usein, että ne pitää usein vaihtaa bitcoineiksi ensiksi ja sitten bitcoinit rahaksi. Se kumminkin käsittääkseni onnistuu suhteellisen helposti virtuaalivaluuttojen vaihtokauppojen (exchange) kautta.

    Oma "sijoitukseni" mihin en ole laittanut rahaa vaan louhinut aikoinaan on noussut noin 3000% vuoden alusta. Hieman pistää miettimään onko virtuaalivaluutta markkinoilla kupla. Mutta niiden markkinoiden ymmärtäminen on lähes mahdotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuplaa puoltaa myös se, että niiden arvo kasvaa nopeammin kuin käyttö. Tosi iso osa virtuaalivaluuttojen ostajista on sijoittajia, eikä varsinaisia palvelun käytäjiä.

      Poista
  3. Minusta noi tekniset syyt aika tehokkaasti estävät Bitcoinin käytön mihinkään järkevään. Lisäksi tuo edelleenkehittämismenettely, joka vaatii yli 50% kaikista käyttäjistä hyväksymään uuden teknisen ratkaisun, ennen kuin se tulee käyttöön, estää kaiken järjellisen kehittämisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Open source jutuissakin tarvitaan joku jolla on näkemystä ohjamaan asioita. Tyyliin Linus....

      Poista
  4. Kiitos tästä kirjoituksesta. Pysyn jatkossakin erossa Bitcoineista.

    VastaaPoista
  5. Eikä ota pattiin jos olisit vähäksi aikaa holdannu Bitcoinejasi ja myyny vaikka nyt? Tai kuukauden päästä kun huitelee 5000$

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, jos 1000% tuotto ottaisi pattiin, niin ehkä silloin olisi vähän epärealistiset odotukset :)

      Toki olisi ollut parempi myydä nyt kuin silloin. Ajoittaminen on vaikeaa varsinkin näin spekulatiivisella instrumentilla. Ei harmita.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...