lauantai 15. heinäkuuta 2017

Miten sijoittaa 10 000 euroa?

Mystinen raja?


Miten sijoittaa 10 000 euroa?
Minuun on ottanut yhteyttä jo useampi blogini seuraaja ja kysynyt ohjeita kymppitonnin sijoittamiseen. 10 000 euroa lienee jonkinlainen henkinen raja. Jos rahaa on alle kymmenen tuhatta, sillä voi ostaa kaikkea kivaa, eikä summa toisaalta ole järkyttävän iso tililläkään makaamaan. Mutta kun kymppitonni menee puhki, summa alkaakin tuntumaan jo aika isolta. Mitä se toki onkin. Kun kymppitonni makaa vähän aikaa tilillä, ihmiset selvästi heräävät, että jotain pitäisi tehdä. Pitäisikö summa sijoittaa? Mihin? Miten?

Lukijoiden yhteydenotot ovat minulle aina positiivinen juttu ja jaan ajatuksiani mielelläni. Henkilökohtaisia sijoitusneuvoja en voi antaa, koska minulla ei ole siihen lupia eikä pätevyyttä. En siis anna henkilökohtaista sijoitusneuvontaa, kerron vain miten itse menettelen, tai menettelisin. Sijoitusneuvoissa on myös se huono puoli, että jos neuvot osottautuvat hyviksi, niiden saaja onnittelee itseään, mutta jos ne osottautuvat huonoksi hän kiroaa neuvonantajan huonoista neuvoista. Kiittämättömyys on maailman palkka!

Miten Rikas Erakko sijoittaisi kymppitonnin?


Vaihtoehto 1


Tämä vaihtoehto saattaa olla huono, mutta kerron sen, koska olen itse näin menetellyt. Sijoittaisin rahat Bank Norwegianiin 1,75% korolla ja odottaisin kurssien laskevan. Tällä hetkellä osakkeiden hinnat ovat todella korkealla ja itse olen haluton maksamaan nykyisiä hintoja. Salkunrakentaja -sivustolla on muuten mielenkiintoinen artikkeli aiheesta, jossa oli verrattu nykyisiä mittareita (Shellerin P/E) niiden normaalitasoon.

1,75% on melko alhainen tuotto, mutta tyydyn siihen kunnes markkinat normalisoituvat. Kun kurssit jossain vaiheessa laskevat järkevälle tasolle, siirryn Vaihtoehto 2:n mukaiseen malliin. Tähän strategiaan liittyy merkittävä riski - voi olla että kurssit jatkavat nousuaan vielä vuosia. Itse en tähän kuitenkaan usko, joten otan sen riskin. En kuitenkaan toivo kenenkään peesaavan.

Vaihtoehto 2


Ajallinen hajauttaminen on yleisesti hyväksytty ja käytännössäkin hyväksi todettu ja turvallinen tapa sijoittaa. Sijoittaisin kymppitonnin tuhannen euron erissä kuukausittain Nordnetin kuluttomiin indeksirahastoihin. Jakaisin sijoituserät 1/4 suhteessa kaikkiin neljään rahastoon ja toteuttaisin homman Nordnetin kuukausisäästöohjelmalla. Tällä tavalla itse menettelin ennen kuin kurssit nousivat pilviin ja samalla strategialla jatkan, kunhan arvostustasot palaavat järkevälle tasolle.

Sijoitusten jatkaminen


Sijoittamista aletaan pohtia yleensä vasta siinä vaiheessa, kun tilille on kertynyt suurempi summa. Toki on järkevää sijoittaa tuo summa, mutta sijoituksista saa vielä suuremman hyödyn jatkuvan kuukausisäästämisen avulla. Kun olet saanut koko summan (esim. 10 000€) sijoitettua erissä, kannattaa jatkaa sijoittamalla esimerkiksi 10% palkastasi joka kuukausi. Kuukausisäästämisestä ja sen hyödyistä voit lukea tarkemmin täältä. Kuukausisäästäminen on etenkin piensijoittajalle erittäin hyvä vaihtoehto.

Paljonko 10 000 euroa tuottaa?


Pörssien keskimääräinen, historiallinen tuotto on ollut 8%, joten voimme olettaa, että se tulee olemaan sitä jatkossakin. Indeksirahastoon sijoittamalla saavutetaan tämä keskimääräinen tuotto. 8% tuotolla kymppitonnin sijoitus on 10 vuoden kuluttua 21 589€, 20 vuoden kuluttua 46 609€, 30v kuluttua 100 626€ ja 40 vuoden kuluttua peräti 217 245€. Tällä hetkellä 35 -vuotias voi siis helposti kymmenkertaistaa summan eläkeikään mennessä.

Sijoitusten jatkaminen kuitenkin kannattaa. Jos teet 10 000€ sijoituksen esittämälläni tavalla ja jatkat sen jälkeen sijoittamista 1 000 eurolla kuukaudessa, pääset ajan myötä jo huomattavan korkeisiin tuottoihin: 10 vuoden kuluttua sinulla olisi 195 428€, 20 vuoden kuluttua 595 753€, 30 vuoden kuluttua 1 460 025€ ja 40 vuoden kuluttua peräti 3 325 923€.

Alle 35 -vuotias: sijoittamalla tuhat euroa kuukaudessa, olet miljonääri ennen eläkeikää! Jos olet 25 -vuotias, pörssi ehtii tuottaa sinulle 3,3 miljoonaa ennen eläkeikää. Avaa ilmainen arvo-osuustili Nordnetiin ja aloita sijoittaminen jo tänään!


Image courtesy of Stuart Miles at FreeDigitalPhotos.net
Jos pidit artikkelistani, jaa se kavereillesi alla olevilla painikkeilla!

6 kommenttia:

  1. 2.500 euroa per yhtiö osakkeita. Ihan vaan heittäisin tikkaa ja arpoisin neljä nykyään hyvää osingonmaksaja firmaa. Sitten ajallista hajautusta 2 kk väliä per osto. Niillä lähtisin liikenteeseen. Toisaalta pienosto ovat halventuneet eli jos haluaisin jatkossakin sijoittaa (tuon 10.000 euron jälkeen). Jakaisin kuudelle yritykselle tuon rahan ja vuoteen sijoittaisin. Olisiko siinä järkeä ohjeeksi jollekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla ihan toimiva strategia tuokin. Neljä yritystä on aika suppea hajautus, mut ajan mittaan voi ottaa useampia yhtiöitä mukaan. Suorissa osakesijoituksissa osingosta joutuu maksamaan joka vuosi veron, joten tuolla tavalla on onnistuttava valitsemaan keskivertoa paremmat yhtiöt, jotta pääsee samaan tuottoon kuin indeksirahaston kautta. Myös kaupankäyntikulut vaikuttavat, joten niidenkin kompensoimiseksi on onnistuttava yhtiön valinnassa.

      Poista
  2. Osinko-osakkeisiin, minne muuallekaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisikin joskus laskea minkälaisia osingonmaksajia indeksiin kuuluvat yhtiöt ovat. Rahastoesitteissä ei taida näkyä niiden keräämiä osinkoja eriteltyinä.

      Poista
  3. Kyllä se menisi itsellänikin tuon ykkösvaihtoehdon mukaan, tietysti ensin maksaisin pois parin tonnin kulutusluoton (Visa) joka pääsi kertymään kylppäriremontin yhteydessä. Nordnetissa on viime aikoina tullut ostettua lähinnä suomiosakkeita edullisen kaupankäyntikulutarjouksen myötä, mutta koko ajan suurempi osa kuukausittain sinne siirretystä rahasummasta on jäänyt odottelemaan toivottavasti lähivuosina koittavia alennusmyyntejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lainojen takaisinmaksua en huomannutkaan mainita. Pikavipit, Visat ym korkeakorkoiset kannattaa tosiaan maksella päältä pois. Itse olen maksellut myös asuntolainaa reippaasti vaikka sen korko onkin mitätön. Onpahan sitten jatkossa enempi kassavirtaa osakeostoihin :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...