lauantai 12. elokuuta 2017

Työelämän oravanpyörä

Ansiotyö tuo toimeentulon


Työelämän oravanpyörä
Useimmat meistä käyvät päivätyössä, koska tarvitsemme siitä saatavaa ansiotuloa elämiseen ja erilaisiin pikku ylellisyyksiimme. Me piensijoittajat tarvitsemme lisäksi kassavirtaa myös sijoittamiseen. Tienaamisella on iso vaikutus säästöihin ja tätä kautta sijoitusten onnistumiseen. Kuitenkin, mitä enemmän haluamme päivätyöllämme tienata, sitä enemmän joudumme työntekoon panostamaan.

Investoimme työelämää varten


Teemme ehkä ajattelemattamme erilaisia investointeja, jotta pääsemme töihin. Opiskelu on hyvä esimerkki tällaisesta, yleensä kannattavasta, investoinnista. Myös työnhaku, ansioluettelon laatiminen jne. ovat investointeja työelämää varten.

Taloudellinen oravanpyörä


Oravanpyörä lähtee pyörimään kun hyppäämme mukaan työelämään. Tällä kertaa en tarkoita oravanpyörällä kiirettä ja työntäyteistä elämänrytmiä. Tarkastellaanpa vaihteeksi asiaa puhtaasti taloudelliselta kantilta.

Me susirajan (lue kehä III) ulkopuolella elävät tarvitsemme töissä käymistä varten auton. Ihan kaikki eivät sitä toki tarvitse, mutta useimmille se on käytännössä välttämättömyys. Julkiset liikenneyhteydet ovat pienemmissä kaupungeissa surkeita. Monet joutuvat hankkimaan auton ihan puhtaasti työtään varten - joko normaaleihin työmatkoihin, tai asiakastapaamisia varten.

Jos työskentelet asiakkaiden kanssa, joudut panostamaan myös vaatteisiin. Sinulla pitää olla aina vähintäänkin siistit vaatteet, asemasta ja toimenkuvasta riippuen. Nämä vaatteet maksavat. Lisäksi parturissa pitää käydä säännöllisemmin, kuin mitä ehkä muuten kävisit. Itse tosin leikkaan hiukset kotona.

Töissä joudumme usein syömään ulkona. Omalle toimistolle voi toki ottaa eväät ja sillä saa merkittäviä säästöjä. Mutta jos toimenkuvaan kuuluu reissaamista, kuluja tulee ulkona syömisestä ja kahviloista yllättävän paljon.

Mitä oikein ajan takaa? Pointtini on se, että tienataksesi hyvin sinun täytyy kuluttaa rahaa. Autot vakuutuksineen, vaatteet, ravintolat, kahvilat ym. Nämä ovat todella isoja kulueriä kuukaudessa. Juoksemme kehää. Hyväkään palkka ei auta, jos kulut nousevat samassa suhteessa.

Sisareni on hyvä esimerkki. Hän ja hänen miehensä molemmat tekevät vuorotyötä ja ovat pienipalkkaisia. Molempien on pakko käydä töissä, jotta he saavat asuntolainansa lyhennykset maksettua. Mutta koska molemmilla on vuorotyö, erilaiset työvuorot ja molempien työpaikat sijaitsevat kaukana toisistaan, vieläpä syrjäisillä alueilla, he tarvitsevat kaksi autoa, jotta voivat käydä töissä. Ja koska molemmat käyvät töissä, lapset pitää tietysti laittaa hoitoon ja hoitomaksut on yllättävän suuria. Työssäkäynnin seurauksena kulut nousevat niin paljon, ettei työssäkäynti itseasiassa ole enää kovin järkevää. Melkein saman verran jäisi käteen, jos toinen jäisi kotiin.

Miten tämä liittyy taloudelliseen riippumattomuuteen?


Taloudellisen riippumattomuuden kannalta tämä tarkoittaa sitä, että jos lopetamme työssäkäynnin, meiltä häviää samalla valtava määrä kuluja. Toisin sanoen tulemme toimeen huomattavasti pienemmällä summalla kuin työssäkäydessä. Tämä helpottaa taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista. Toki tämä edellyttää sitä, ettei taloudellisesti riippumaton keksi uusia kulueriä lisääntyneen vapaa-ajan myötä.

Lisäksi taloudellista riippumattomuutta tavoittelevan kannattaa pyrkiä hankkimaan passiivisia tulonlähteitä, koska niiden niihin liittyvät kulut eivät nouse samassa suhteessa kuin tuotto.


Image courtesy of Castillo Dominici at FreeDigitalPhotos.net
Jos pidit artikkelistani, jaa se kavereillesi alla olevilla painikkeilla!

22 kommenttia:

  1. Minulla ei taloudellisesti riippumattomana ole mitään työn aiheuttamia 'ylimääräisiä kuluja'. Toki auto on kiva, kun pääsee paikasta toiseen. Lisäksi juoksuasut on kiva olla mukavat, niin lenkki kulkee. Olen silti kyllä ruvennut pohtimaan kuusivuotissuunnitelma -blogin pitäjän termiä 'menestyvän ihmisen ulkoinen olemus'. Siinä minulla olisi parantamisen varaa... mutta tuokin olisi vaan itselle, tuloihini se ei ehkä vaikuta. Vai vaikuttaako? Saisiko taloudellisesti riippumaton kenties enemmän tuloja jos hänellä olisi 'menestyvän ihmisen ulkoinen olemus'?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan pörssisijoittamisessa ulkoisesta olemuksesta ei ole kauheasti hyötyä :) Mikä on muuten hieno asia. Pahan kapitalismin kehtona pidetty pörssi on itseasiassa tasa-arvoisin tekele mitä ihmiskunta on saanut aikaiseksi - ulkonäöllä, vakaumuksilla ym. ei ole mitään merkitystä.

      Toisaalta, jos harrastaa vähänkään yritystyyppistä toimintaa (olen ymmärtänyt kirjoituksistasi, että teet välillä sellaista) ulkoisella olemuksella voi olla valtava merkitys. Menestyäkseen pitää näyttää menestyvältä.

      Varmaan oman itselle sopivan tyylin löytäminen on kuitenkin se tärkein juttu.

      Poista
    2. Minulla on myös yritystoimintaa, mutta siinäkin asiakas / kumppani taitaa olla kasvoton netin kautta toimija, jolle myös minä olen kasvoton. Mutta tuota menestyvän ihmisen olemusta olen hiukan ruvennut miettimään (ennen nauroin koko idealle). Hauduttelen ajatusta. Tuo on sinulta hyvä pointti, että osakesijoittaminen on kyllä tasa-arvoista. Kaikille sama mahdollisuus tehdä tiliä, kun tehdään kasvottomasti netin kautta.

      Poista
    3. Työni puolesta olen joskus miettinyt, pitäisikö teettää pari mittatilauspukua ja käydä tyylineuvojalla selvittämällä itselle sopivin tyyli. Se voisi olla kannattava investointi.

      Toistaiseksi pysyn kuitenkin mukavuusalueella pukeutumisen osalta ja perus kauluspaitameiningillä mennään.

      Poista
    4. Tämä on tullut mieleen tässä kun auto vaatis päivitystä. Tajusin että muutenhan tuo entinen nyt kelpaisi hyvin, mutta työmatkat onnistus paremmin (tai ylipäätään) toimivammalla kaaralla! Tämän tajuaminen tosin lisäsi ennestään vastenmielisyyttäni hassata rahaa autoon; työni on kamalaa eikä sen arvoista...

      Hmph. Mutta autonhankinta investointina kuitenkin vaikuttas ansionsaamiseen, toisin kuin vaikkapa on käynyt opintojeni kanssa. H.M.P.H.

      Onneksi auto nyt on ainut osa tätä oravanpyörää, vaatteita tms ei tuonne tarvitse ostaa ja lounaat tuon kotoa.

      Poista
    5. Samasta syystä päädyin itse liisariin: en halunnut ostaa uutta, mutta vanha oli jo niin epävarma, että työmatkoilla oli riski jäädä tienpäälle, mikä on aika kypsää.

      Poista
    6. Itse laskeskelin juuri autoilun kustannuksia. Minkä verran liisari maksaa kuukaudessa?

      Poista
    7. Dacia maksaa vain 235e. Otin sellaisen ja olen ollut tyytyväinen valintaani.

      Poista
    8. Mistä kautta otit Dacian liisariin? Mielenkiinnosta pitäisi vähän selvittää asiaa.

      Poista
    9. Auto tuli työpaikan puolesta, Lease Plan nimisen liisarifirman kautta.

      Poista
    10. Mitä tuo 235€ pitää sisällään?

      Poista
    11. Kaiken muun paitsi bensan: vakuutukset, huollot, pesut, renkaat ja niiden vaihto ja säilytys, lumiharjat, pissapojan nesteet jne.

      Sopimus on 3v eli kolmen vuoden välein saa uuden auton jos jatkaa sopimusta.

      Poista
  2. Kuinka vanha on vanha auto? Mulla ei ole koskaan ollut 6 vuotta uudempaa autoa. Koskaan en ole jäänyt tien päälle ~30 vuoden työuran aikana. Tällä hetkellä mennään 10 vuotta vanhalla Focuksella, reilut 80km päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kilometrit merkkaa enemmän kuin ikä. Itse jäin ekan kerran tienpäälle työmatkalla kun 4v vanhasta, 60t ajetustusta Audista hajos puolat. Eli kyllä uudetkin autot voi pettää. Sitten Audi palveli hyvin, kunnes joskus 260t paikkeilla erilaisia vikoja alkoi olla jatkuvasti. Kun vaimo jäi sillä tielle ja auto oli 1,5 viikkoa korjaamolla, sain siitä tarpeekseni.

      Poista
  3. Totta turiset. Töistä vapaa voi myös esim. lomailla low-seasonina joka on huomattavasti edullisempaa kuin hiihto- ja syyslomaviikot. On myös aikaa tehdä juttuja itse eikä ostaa niitä.

    Toisaalta sitten työläisenä saa usein monia luontaisetuja, jotka muuten joutuisi itse maksamaan, kuten esim. puhelin, netti, työterveyshuolto, jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli mieleen: Teimme aikanaan myöhään syksyllä lomamatkoja Tanskan rannikoille. Upeita paikkoja, jos tykkää merimaisemasta ja merellisestä ilmapiiristä. Syksyllä mökkejä sai viikoksi muutamalla satasella. Elokuussa paikat olisi olleet täynnä saksalaisturisteja ja saman mökin hinta tonnin viikossa.

      Poista
  4. Joku kaveri aikoinaan juuri tokaisi samaan tapaan, että pitää käydä töissä, niin on varaa käydä töissä.

    VastaaPoista
  5. Mulla kulut laski ihan huomattavasti kun työ vaihtui sellaiseen, jossa ei ole asiakastapaamisia. Mulla se pahimmillaan tarkoitti 1) koiran hoidon järjestämistä ja kustantamista, 2) parturi 4-5 kertaa vuodessa, 3) vaatteita, asusteita, läppärilaukkua jne, 4)kalliita aamupaloja lentokentillä.... jne

    Nytkin haluan toki olla siisti, mutta tavanomaiset vaatteet riittävät. Selvää säästöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemmikit on tosiaan on yksi kuluerä ja lentokentät.

      Ulkomaankomennukset on rankkoja ja ainakin itse huomasin palkitsevani itseäni erilaisilla herkuilla kun työ oli rankkaa. Ja sit vielä tietysti tuliaiset kotiin...

      Poista
  6. Siirryin etätöihin vähän pakostakin kun meni liikaa rahaa bensaan, tosin työtkin ovat vähentyneet sen verran että säästöjä poltellaan. Huvittaisi jo hypätä pois tästä luterilaisesta työtä palvovasta oravanpyörästä ja muuttaa lämpimänpään mutta reilu 50-vuotiaana riskinottokyky muuton suhteen jotenkin vaatii aikalailla miettimistä. Ja vaikka säästöjä palaakin niin arvonnousut ovat tänä vuonna paikanneet kaikki tuhlatut massit ja omaisuuden arvokin on kasvanut.

    Jos sitten ensi vuonna harkitsisi uudestaan muuttoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etätöitä oikeesti ei hyödynnetä tarpeeksi. Nykyisessä työssäni voin tehdä etänä niin paljon kuin haluan mutta edellisissä duuneissa etätöihin on suhtauduttu tosi nihkeesti. Etänä saa usein myös enemmän aikaiseksi kuin toimistolla.

      Tosi hölmöä että kaikki työpaikat keskitetty pk seudulle, vaikka muu suomi olisi tähnnä hyviä tekijöitä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...