Nettikasinoilla pelaaminen on suosittu harrastus ja pelien suosion kasvu jatkuu edelleen. Suosituimpia pelejä ovat pitkään olleet värikkäät, nopeatempoiset ja mielenkiintoiset kolikkopelit, joita on tarjolla tuhansia erilaisia. Pöytäpelit ovat aiemmin jääneet pienempään rooliin, koska niistä puuttui niiden yksi tärkeimmistä ominaisuuksista eli interaktio jakajan kanssa.
Tähän tuli kuitenkin muutos, kun teknologian parantuminen, sekä nettiyhteyksien nopeutuminen alkoivat mahdollistamaan suoratoistolähetykset suoraan studioilta. Nykyisin live-kasinon pelien suosio on suurta ja suoratoistomahdollisuus on johtanut täysin uuden kategorian pelien syntymiseen ja laajenemiseen. Amerikkalaisista pelishow-ohjelmista innoituksensa ottaneet pelit ovat löytäneet oman paikkansa nettikasinoilta ja pelaajat ovatkin ottaneet omakseen tämän pelityypin. Näissä peleissä nojaudutaan lähinnä pelin juontajan karismaan samalla kun hän arpoo kierrosten lopputulokset onnenpyörän tai jonkun muun vastaavan laitteen avulla.
Rahapelien pelaamiseen vaaditaan kuitenkin rahaa ja vaikka ei olisikaan kyse peliongelmasta, taloudenhallinta saattaa välillä tuottaa haasteita pelaajille. Pelaaminen on viihdettä ja on ikävää, mikäli pelisessio loppuu lyhyeen rahojen loppumisen vuoksi. Tässä artikkelissa annamme vinkkejä taloudenhallintaan nettikasinoilla. Sivuamme lyhyesti myös vastuullista pelaamista, mutta enimmäkseen opas on tarkoitettu pelaajille, jotka haluavat mahdollisimman paljon viihdettä irti pelatessaan terveesti ja ilman ongelmia.
Pelikassan määrittäminen
Pelikassan määrittäminen on tärkein osa taloudenhallintoa. Ennen pelaamista on viisasta miettiä hyvin tarkkaan, kuinka paljon peliin voi laittaa. Asiaan kannattaa suhtautua inhorealistisesti niin, että huonoimmassa tapauksessa kaikki rahat häviää, eli puntaroidessa pelikassaa lähtökohta on, että sen menettää kokonaisuudessaan.
Pelaamisen kultaisiin sääntöihin kuuluu se, että koskaan ei saa pelata sellaisella rahalla, jota ei ole varaa hävitä. Toinen tärkeä asia on kaukonäköisyys asian suhteen, eli mikäli sinulla on kuukaudessa tietty rahamäärä, jonka olet valmis laittamaan rahapeleihin, täytyy osata se jakaa niin, että viihdepelaaminen on mahdollista useampaan kertaan. Sinun tuleekin pelikassaa määrittäessä miettiä, montako kertaa casino avataan viikon tai kuukauden aikana ja laskea sen mukaan, paljonko pelikassa yksittäisessä pelisessiossa on.
On todennäköistä, että osa pelisessioista on voitollisia ja mikäli näin on, voi seuraavien pelisessioiden pelikassoja halutessaan nostaa, mikäli rahojen säästäminen ei kiinnosta. On kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että ei budjetoi voittoja etukäteen lainkaan, jos haluaa taloudenhallintansa olevan asianmukaista.
Yksittäisen pelisession kohdalla on myös tärkeää pitää panokset kohtuuden rajoissa ja suunnitella ne jo etukäteen. Jos on suunnitellut pelaavansa tunnin, niin koko loppupelikassan laittaminen yhden kierroksen varaan lopettaa session lyhyeen, mikäli onni ei ole myötä.
Pelikassan noudattaminen
Kun pelikassan koko on määritetty. On kyse sitten kuukausittaisesta, vuosittaisesta tai sessiokohtaisesta pelikassasta, on äärimmäisen tärkeää noudattaa sitä. Tappioiden kohdalla saattaa nousta kiusaus nostaa pelikassan kokoa impulsiivisesti kesken pelaamisen, mutta tätä tulee välttää.
Tämä johtuu siitä, että alkuperäinen pelikassan määritys on tehty rauhallisessa tilassa analyyttisesti ja tällainen impulsiivinen muutos ei varmasti ole yhtä tarkan ja analyyttisen harkinnan tulos. Parhaassakin tapauksessa tässä tilanteessa torpedoidaan tulevia pelisessioita, jos pelikassa on jaettu useampaan pelikertaan. Ajatus esimerkiksi ensi viikon seuraavaan pelikertaan jätettyjen rahojen käyttämisestä harmittaa sitten, kun haluaisi taas pelata kyseisenä ajankohtana. Rahapelit ovat viihteeksi tarkoitettuja ja missään tilanteessa ei tulisi yrittää voittaa hävittyjä rahoja takaisin hampaat irvessä.
Huonoimmassa tapauksessa tietysti kajotaan sellaisiin rahoihin, joita pelaamisen ei ole tarkoitettu ja joiden mahdollinen häviäminen tekisi muusta elämästä vaikeampaa. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa, joka käsittelee vastuullista pelaamista.
Suunnitellun pelikassan nostamisessa ei sinänsä ole ongelmaa, jos edellisen määrityksen jälkeen vapautuu esimerkiksi ylimääräistä rahaa käyttöön tai edellisistä pelisessioista on tullut voittoja, jotka haluaa myös pelata pois. Tämä muutos kuitenkin täytyy tapahtua pelisessioiden välillä analyyttisesti ja rauhallisesti. Ei pelin tiimellyksessä kiihtyneessä mielentilassa.
Vastuullinen pelaaminen
Vastuullisella pelaamisella tarkoitetaan sitä, että tunnistaa omat rajansa ja myös noudattaa niitä. Mikäli asetetun pelikassan noudattaminen ei näytä onnistuvan, vaan rahaa käyttää suunniteltua enemmän kerta toisensa jälkeen, kannattaa asiaan suhtautua erittäin vakavasti. Mahdollisessa peliongelmassa on useita merkkejä ja on syytä käydä ajan kanssa ja huolellisesti lävitse se, onko niitä tunnistettavissa omassa pelaamisessa ja käyttäytymisessä. Jos peliongelma on tunnistettavissa, tulee hakea apua ja lopettaa pelaaminen.
Mikäli peliongelmaa kuitenkaan ei ole huomattavissa, mutta taloudenhallinnan suhteen silti on välillä vaikeuksia, useimmat kasinot tarjoavat pelaajilleen vastuullisen pelaamisen työkaluja.
Tällaisia työkaluja ovat erilaiset rajoitukset, joita pelaaja voi asettaa itselleen, kuten talletusraja tai tappioraja. Kun tällainen rajoitus on asetettu, voi pelaaja tietyllä aikavälillä hävitä tai tallettaa vain rajoitukseksi asettamansa summan. Muihin työkaluihin kuuluvat esimerkiksi aikamuistutus, jossa sivusto kertoo tietyn peliajan täytyttyä tilastoilla sen hetkisen pelisession tuloksen ja käytetyn ajan. Järeämpiä keinoja on itsesulkeminen, eli tietyn aikajakson pituinen itse pyydetty pelikielto. Tällöin pelaaja ei voi aikajakson aikana lainkaan kirjautua sivustolle.
Yhteenveto
Kuten tästä artikkelista selviää, on taloudenhallinnassa kaikkein tärkeintä käytettävien varojen määrittäminen etukäteen ja ennen kaikkea se, ettei epävarmoille voitoille aseta laskelmissa minkäänlaista painoarvoa. Jos on päättänyt, että pelisession aikana voi hävitä enintään 100 euroa, niin siinä tulee myös pitäytyä, vaikka tappiot olisivat kuinka harmittavia ja vaikka olisi kuinka varma siitä, että piakkoin voittoja alkaa putoamaan.