lauantai 1. huhtikuuta 2017

Haastattelussa Cityvaraston Ville Stenroos

Osallistuin keväällä 2015 Cityvaraston joukkorahoituskampanjaan. Ostin silloin 2 000 osaketta, hintaan 5€/kpl. Sijoitin siis 10 000€. (ks. kirjoitukseni Listaamattomiin yrityksiin sijoittaminen)

Pienomistajana olen seurannut Cityvarastoa parin vuoden ajan ja pidän näkemästäni. Uusia toimipisteitä perustetaan ja toiminta laajenee. Kirjoitan tarkemmin ajatuksistani myöhemmin. Sitä ennen päätin haastatella Cityvaraston Toimitusjohtajaa Ville Stenroosia ja kysellä hänen ajatuksiaan yhtiön tulevaisuudesta.

Tässä kysymykset ja Ville Stenroosin vastaukset niihin.

1. Mitkä ovat Cityvaraston kilpailuedut?


Cityvaraston liiketoimintamalli on edistyksellinen ja kustannustehokas. Pienvarastoala on yleisesti melko kehittymätöntä ja nykyteknologiaa ei hyödynnetä. Cityvarasto on alalla edelläkävijä ja yhtiö soveltaa, kehittää ja hakee toimintaa tukevia digitaalisia ratkaisuja ja palvelun automatisaatiota. Kaiken toimintamme keskiössä on asiakas; haluamme helpottaa vuokrausprosessia ja sitä kautta asiakkaidemme elämää arjen haasteissa.

2. Cityvarastolla on jo yli 30 toimipistettä Suomessa. Milloin kasvun rajat tulevat vastaan? Kuinka monta pienvarastoa Suomen markkinalle mahtuu?


Pienvarastoala Suomessa on vielä nuorta ja uskomme kysynnän kasvun jatkuvan. Esimerkiksi Ruotsissa pienvarastoinnin volyymi neliömetreinä suhteutettuna asukasmäärään on 60% suurempi kuin Suomessa ja Britanniassa ja Hollannissa jopa kaksinkertainen. Kaupungistuminen, pienemmät asunnot, tavarapaljous sekä maahanmuutto yleistyvät ja ihmisten lisätilantarve kasvaa. Nämä trendit luovat osaltaan lisää kysyntää. Tutkimuksen mukaan isoissa kaupungeissa puolet asukkaista kokee, että kodissa on liian vähän tilaa tavaroille.

3. Minkälaisia suunnitelmia Cityvarastolla on kansainvälistymistä ajatellen?


Haemme tulevaisuudessa kasvua kotimaan markkinan lisäksi myös kansainvälisiltä markkinoilta. Liiketoimintamallimme on alalla poikkeuksellinen ja tarkoituksemme on viedä tätä toimintamallia myös lähimarkkina-alueille.

4. Mitkä ovat toimialan suurimmat edut ja uhkatekijät?


Toimialalla on runsaasti kasvupotentiaalia ja sen tunnettuus on kasvussa. Alalla on yhteiset pelisäännöt ja toimintamallit, jotka huomioivat kuluttajan ja asiakkaan. Nämä yhdessä globaalien megatrendien – kaupungistuminen, pienemmät asunnot – kanssa tuovat luonnollista kasvupotentiaalia ja kiinnostusta alaa kohtaan. Uhkatekijöinä mahdolliset viranomaismääräykset, jotka vaikeuttavat tai hankaloittavat toimintaa tai hidastuttavat esimerkiksi uuden toimitilan muuntamista pienvarastoiksi ja käyttöönottoa.

5. Cityvarasto on ostanut osan Pakuovelle.com:sta. Minkälaista yhteistyötä yhtiöt aikovat tehdä ja mitä lisäarvoa yhteistyö tuo Cityvaraston asiakkaille ja omistajille?


Cityvaraston ja Pakuovelle.comin toiminnassa on paljon yhteneväisyyksiä. Molemmille yhtiöille hyvä asiakaspalvelu, vuokraamisen helppous ja uusien, asiakkaita helpottavien ratkaisujen kehittäminen ovat nyt ja tulevaisuudessa tärkeimpiä painopistealueita. Pakuovelle.com omistajuuden myötä tulemme lisäämään yhteistyötämme ja tuottamaan lisähyötyjä asiakkaillemme muun muassa erilaisin yhteiskampanjoin ja asiakaseduin. Yhteistyön avulla pystymme tarjoamaan asiakkaille myös laajempaa palvelukokonaisuutta – kaikki yhdestä paikasta. Tämä lisää kiinnostavuuttamme ja sitä kautta myyntiä.

6. Cityvarasto on listautumassa First North -kauppapaikalle. Onko First North pelkkä välivaihe ja onko Cityvaraston tarkoitus edetä pörssin päälistalle jossain vaiheessa?


First North on monenkeskeinen kauppapaikka, joka tarjoaa vaihtoehtoisen markkinapaikan viralliseen pörssiin nähden. Se on toimintatavaltaan kepeämpi ja joustavampi ja siten sopivampi pienille kasvuyhtiöille. Varsin usein First North toimii tietynlaisena välivaiheena ja ponnahduslautana varsinaiseen pörssiin. Siirtymisen aikataulut First Northilta pörssin päälistalle vaihtelevat suuresti yhtiöstä riippuen, emme usko että kohdallamme siirtyminen on yhtä nopeaa kuin esimerkiksi Suomen Hoivatila Oyj:n kohdalla.

7. Miksi Cityvarastoon kannattaa sijoittaa?


Cityvarasto Oy on innovatiivinen kasvuyhtiö kasvavalla ja kehittyvällä markkinalla. Sen tulevaisuuden näkymät ovat erinomaiset ja yhtiö on sijoittajan kannalta matalan riskin yhtiö. Yhtiön liikevaihto ja kannattavuus ovat kasvaneet joka vuosi perustamisvuodesta lähtien. Yhtiöllä on hyvä ja vakaa kassavirta. Tämän vuoden alussa yhtiön omistamien kiinteistöjen markkina-arvo on 42 milj €, kasvua viime vuodesta 21,4%. Yrittäjähenkisyys ja kokenut, innostunut joukko cityvarastolaisia, joille yhtiön menestyminen ja kasvu ovat sydämen asioita varmistavat kannattavan kasvun myös tulevaisuudessa.


Avaa ilmainen osaketili Nordnetiin

  • Tilin avaaminen ei maksa mitään.
  • Osakkeiden säilyttäminen ei maksa mitään.
  • Nordnetin pohjoismaisiin indeksirahastoihin sijoittaminen ei maksa mitään.
Lue lisää

2 kommenttia:

  1. Varastoista tuli mieleen nuo jenkkilän monenkirjavat storage hunters sarjat joissa löytyy aina aarteita. Suomalainen sarja ei itselleni iskenyt oikein ikinä =D

    Mitä mieltä olet kullansukeltajat sarjasta? (Bering sea gold) Se on nykyään yksi lempisarjoistani.

    VastaaPoista
  2. Jenkkien storage hunttereita seurasin aluksi, mutta jossain vaiheessa se alkoi tuntua käsikirjoitetulta (osa löydöistä ei vaan tuntuneet ihan realistisilta) joten mielenkiinto lopahti. Suomalainen versio ei herättänyt pinentäkään mielenkiintoa. Amerikan kovimmat keräilijät taas toistaa itseään, mutta kaverien innostus on jotenkin aidompaa.

    Kullansukeltajia olen seurannut, mutta en niin tiiviisti että olisin kunnolla sisällä sarjassa. Pidän pohjoisen erämaista ja syrjäseuduista ja onhan se kiehtovaa, kun miehet ottavat kohtalon omiin käsiinsä. Ainakin lähtökohdat hyväle sarjalle on olemassa :) Täytyykin ruveta seuraamaan sitä vähän tarkemmin.

    VastaaPoista