lauantai 26. elokuuta 2017

Sijoitusblogit

Sijoitusblogien määrä


Sijoitusblogit
Sijoitusblogien määrää on joskus ehdotettu osakekuplan mittariksi. Kurssien noustessa sijoitusblogien määrä kasvaa ja pörssiromahduksen myötä suurin osa talousblogeista häviää. Mielestäni tämä on urbaani legenda. Blogeja syntyy ja häviää, koska blogin aloittaminen on tosi helppoa, mutta pitkäaikaisen ja menestyvän blogin ylläpitäminen on työlästä ja vaatii sitoutumista. Alkuinnostuksen jälkeen moni vain huomaa, ettei kirjoittaminen ole hänen juttunsa.

Oli miten oli, suomalaisia sijoitusblogeja on tällä hetkellä todella paljon. Jokaisella on oma tyylinsä, niin kuin pitääkin, ja blogien kirjo on varsin laaja. Suurimmalla osalla kirjoittajista blogi toimii lähinnä päiväkirjana, tai jopa kirjanpitona, jossa seurataan asetetun tavoitteen lähestymistä. Osa talousblogeista on laajentanut aihetta ja sijoitusasioiden rinnalle on tullut esimerkiksi urheiluun liittyvää sisältöä.

Sijoitusblogien hyödyt


Itse olen kokenut sijoitusblogit varsin hyödyllisinä. Lueskelin ja seurasin blogeja muutaman vuoden, ennen kuin aloin kirjoittamaan omaa Rikas Erakko -blogiani. Blogeista saa todella hyvää tietoa, joskin lähdekritiikki kannattaa muistaa, kuten kaikissa muissakin medioissa.

Talousblogeista saa hyvää ja ajantasaista tietoa sijoittamisesta, säästämisestä, markkinatilanteesta sekä muiden piensijoittajien ajatuksista, tavoitteista ja sijoitusstrategioista.

Sijoitusblogien kaupallisuus


Esimerkiksi muotiblogeihin verrattuna talousblogit eivät ole kovin kaupallisia. Naisbloggarit tienaavat tutkitusti miehiä paremmin, koska naisille myytäviä tuotteita on paljon helpompi hehkuttaa netissä. Naisille on jotenkin luontevampaa myydä ja markkinoida tuotteita toisilleen. Miehille Tupperware -tyylinen liiketoimintamalli ei oikein toimi ja suurin osa sijoitusblogien kirjoittajista on miehiä. Toki useimmissa talousblogeissa on muutama banneri ja Affiliate -linkkejä Nordnetiin. En ole kuitenkaan törmännyt sijoitusblogiin, jossa annettaisiin huonoja neuvoja ansaintatarkoituksessa. Nordnetia on helppo suositella, koska suurin osa talousbloggaajista on itse sitä vuosikausia käyttänyt.

Parhaat sijoitusblogit


Blogini alaosassa on lista suomalaisista sijoitusblogeista, joita itse seurailen. Ne on ihan hyvää luettavaa. Sieltä saattaa toki puuttua monia hyviä blogeja - en ole ollut kovin aktiivinen listan päivittämisessä. Blogilistojen avulla syntyy mukava blogiyhteisö ja muiden kirjoituksia on helppoa seurata. Jos haluat oman blogisi mukaan, esittele blogisi tämän kirjoituksen kommenteissa. Täydentelen listaa aika ajoin - lisäilen uusia blogeja ja poistan sellaisia, joihin ei ole tullut pitkään aikaan uusia kirjoituksia.

Muuta luettavaa


Ainoa sijoitusaiheinen sivusto, jota seuraan päivittäin on Salkunrakentaja.fi. Salkunrakentaja -sivustolle tulee joka päivä uutta sisältöä. Salkunrakentajien omat kirjoitukset ovat erittäin asiantuntevia ja laadukasta luettavaa. Lisäksi sivustolta löytyy mm. vierailevien bloggaajien kirjoituksia.

Seuraan myös Sijoitustieto -sivustolla sunnuntai-iltaisin julkaistavia Aki Pyysingin kolumneja. Pyysing on entinen pokeriammattilainen, pitkän linjan sijoittaja ja teräväkynäinen kantaaottaja. Valitettavasti Sijoitustiedon sisältö ei mielestäni ole muilta osin erityisen laadukasta, joten minulle on muodostunut tavaksi käydä lukaisemassa vain Pyysingin kolumni sunnuntaisin ennen nukkumaanmenoa.


Image courtesy of fantasista at FreeDigitalPhotos.net
Jos pidit artikkelistani, jaa se kavereillesi alla olevilla painikkeilla!

9 kommenttia:

  1. Määrä lisääntyy jyrkästi siihen asti kun rommaa, lopulta vain sitkeimmät sissit jäävät jälelle :)

    VastaaPoista
  2. Onko tälläistä blogien joukkotuhoa vielä tapahtunut kertaakaan? Meinaan, että edellisestä pörssiromahduksesta on jo aikaa ja bloggaaminen ei kauhean vanha juttu ole - ainakaan nykyisessä mittakaavassa. Heikko taloudellinen tilanne tai lamasta selviytyminen tosin loisivat erinomaiset puitteet uusien nuukailu- ja säästöblogien kirjoittajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole tuollaista joukkotuhoa nähnyt. Mutta sijoittajiin se pätee - teknokuplassa moni poltti näppinsä pahasti ja jätti sijoittamisen lopullisesti.

      Poista
  3. Talousblogeja alkaa olla jo aika kivasti.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen yksi tänä vuonna blogien maailmaan tutustunut. Aloitin alkuvuodesta lukemaan blogeja yksi kerrallaan alusta loppuun läpi puhelimella. Aina sopivissa väleissä selaan seuraavan postauksen ja en tokikaan jokaista postausta lue läpi asti, mutta paljon mielenkiintoista on löytynyt vanhoista kirjoituksista. Sinun blogisi päätyi juuri lukulistalle ja vähän olen vanhempia kerinnyt lukemaan. Nyt tässä onkin tullut huomattua, että kylläpä näitä blogeja onkin. Melkoinen urakka tutustua kaikkiin :) Onhan tässä aikaa. Omaa blogia aloin kirjoittamaan kesäkuussa. Kiitos kaikille bloggaajille mielenkiintoisesta luettavasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan yhteisöön!

      Luettavaa ja erilaisia näkökantoja ja sijoitustyylejä löytyy tosiaan aivan valtavasti. Hyvä niin.

      Poista
  5. Aloitin oman blogini elokuun alussa osoitteessa www.saastoistaunelmiksi.fi ja kirjoitan säästämisestä ja sijoittamisesta omien unelmien mahdollistamisen näkökulmasta. Monissa blogeissa kirjoitetaan omista pihistelyvinkeistä tai pahan päivän varalle säästämisestä, itse tykkään ajatella niin että sijoittamisella rahoitan niitä unelmia ja tavoitteita mitä olen aina halunnut tehdä. Tarkoitus ei ole kasvattaa lapsenlapsille miljoonaomaisuutta :)

    VastaaPoista
  6. Luulenpa että suurimalla osalla bloggaajista on sama tavoite. Pihistelyt ym asiat on vaan keinoja tavoitteen saavuttamiseen :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...