lauantai 30. syyskuuta 2017

Mihin sijoittaa 2017?

Hyvien sijoituskohteiden löytäminen on haastavaa


Mihin sijoittaa 2017?
Moni miettii, mihin sijoittaa juuri nyt. Itsekin olen tätä kovasti pohtinut. Hyvien sijoituskohteiden löytäminen tuntuu tällä hetkellä varsin haastavalta. Aikaisempina vuosina osakesijoittaminen, asuntosijoittaminen ja jopa metsät ovat olleet kiinnostavia vaihtoehtoja.

Matalat korot ja keskuspankkien harjoittama elvytys ovat kuitenkin ajaneet markkinat vaikeasti ennustettavaan tilaan. Samaan aikaan pitkään jatkunut kurssien noususuhdanne on herättänyt laajaa kiinnostusta sijoittamiseen. Kiinnostus sijoittamiseen luo kysyntää, mikä omalta osaltaan nostaa hintoja. Kaikki kuplan ainekset on kasassa.

Pörssisijoittaminen


Pörssi on mielestäni kiinnostavin sijoituskohde, koska pitkällä tähtäimellä se on yleensä antanut parempaa tuottoa, kuin korko-, asunto- tai metsäsijoitukset. Tällä hetkellä pörssikurssit ovat mielestäni kuitenkin aivan pilvissä, enkä ole innostunut ostamaan osakkeita nykyhinnoilla.

Asuntosijoittaminen


Myös asuntojen hinnat ovat kohonneet. Joskin aivan viime vuosina vauhti näyttää hieman laantuneen. Uusien asuntojen kauppa käy kuitenkin vilkkaana, mikä johtunee pitkälti siitä, että sijoittajat suosivat uusia asuntoja, koska uuteen asuntoon sijoittanut saa vähentää yhtiölainan osuuden verotuksessaan. Tämä on merkittävä hyöty, jonka seurauksena (tekijöitä on varmasti muitakin) uusien asuntojen hinnat sen kun nousevat. Mielestäni hinnat ovat tällä hetkellä kohtuuttoman korkeita.

Metsät


Metsien hinnat ovat nousseet noin 30% viimeisen vuosikymmenen aikana. Hyvin hoidetun metsän tuoton on voinut saada noin 4%:iin, joten 30% hinnan lisäys tekee tuottavan metsäsijoituksen löytämisen haastavaksi. Monille perintömetsä tuo mukava tuottoa, mutta tällä hetkellä metsän ostaminen tuntuu haastavalta yhtälöltä.

Kulutusluotot


Kulutusluotot ovat tällä hetkellä tuottava sijoituskohde, mutta toimiala on todella arvaamaton, enkä pidä sijoituskohdetta eettisesti houkuttelevana.

Listautumisannit


Listautumisantien yleistyminen on yksi kuplan merkki. Monien yhtiöiden omistajat ovat huomanneet, että nyt on oikea aika rahastaa. Listautumisanteihin kannattaa suhtautua varauksella - erityisesti Rovion tyylisiin listautumisiin, jossa omistajat myyvät omia osuuksiaan, sen sijaan että listautuminen toteutettaisiin osakeannilla. Nykyisillä omistajilla on kaikki mahdollinen sisäpiiritieto käytettävissään ja jos he ovat valmiita myymään osuutensa määrittelemällään hinnalla, kauppa ei tunnu ostajan näkökulmasta kovin mielekkäältä. Toisin sanoen nykyiset omistaja eivät usko yrityksen tulevaisuuteen.

Oma ratkaisuni


Jatkan omalla itsepäisellä mutta kestävällä linjallani, eli makselen asuntolainaani pois ja kerään käteiskassaa Bank Norwegianin säästötilille.

Image courtesy of Kookkai_nak at FreeDigitalPhotos.net
Jos pidit artikkelistani, jaa se kavereillesi alla olevilla painikkeilla!

Avaa ilmainen osaketili Nordnetiin

  • Tilin avaaminen ei maksa mitään.
  • Osakkeiden säilyttäminen ei maksa mitään.
  • Nordnetin pohjoismaisiin indeksirahastoihin sijoittaminen ei maksa mitään.
Lue lisää

4 kommenttia:

  1. Samoja asioita olen pohdiskellut. Mutta vaikka pörssi tuntuu kalliilta, en halua olla kokonaan pois osakkeista. Romahduksen odottaminen tulee kalliiksi menetettyjen tuottojen muodossa. Historia on osoittanut, että nousut saattavat kestää yllättävän pitkään ja kurssit voivat kivuta yli kaikkien järjellisten tasojen. Siksi olen noin 50/50 painolla osakkeissa ja koroissa (lasken Bank Norwegianin korkosijoitukseksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, kurssit saattavat nousta vielä pitkään.

      Markkinoilta pois oleminen on kieltämättä riski, jos laskee mahdollisten tuottojen menettämisen riskiksi. Riski keskimääräistä huonompaan tuottoon on merkittävä, mutta toisaalta riski pääoma pienenemiseen käytännössä häviää.

      Olen myös miettinyt teknologian läpimurtoja. Liiketoimintojen digitalisoituminen, pilvipalvelut, tekoäly ym. vaikutus saattaa olla niin suuri, ettei yhtiöiden, jotka niistä eniten hyötyvät tämänhetkisellä arvolla ole välttämättä merkitystä. Jos jokin osake olisi vaikka peräti 50% ylihinnoiteltu, sillä ei ole mitään merkitystä, jos teknolgoian läpimurto tuo tuhansien prosenttien kasvupotentiaalin.

      Toisaalta vaikea arvioida, kuinka kaukana tulevaisuudessa esim tekoälyn todellinen läpimurto on.

      Poista
  2. Minulla alkaa vähitellen osakkeisiin sijoittaminen. Se kyllä kauhistuttaa nyt aikas paljon. Osakkeet ovat niin kalliita, mutta aloitan todella pienillä summilla ja aikaisin (tähän aikaisin kohtaan pyrin vasta, en saa ostettua edes eka pompsia). Mutta hajautuksen kannalta osakkeet. Minulla siis nyt lähes tulkoon all in asunnoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajallisesti esim kuukausittain hajauttaen on periaateessa sama koska aloittaa, jos tavoittelee keskimääräistä tuottoa "osta ja pidä" -periaatteella. Sen puoleen nyt voi olla ihan hyvä aika aloittaa, vaikka jossain vaiheessa varmaan alamäkeä luvassa.

      Poista