keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joukkorahoitus

Taustaa


Joukkorahoitus
Aki Pyysing on Sijoitustiedon kolumneissaan varoitellut sijoittajia joukkorahoituskampanjoista. Itselläni on ollut vähän samanlaisia ajatuksia, joskin näen joukkorahoituksessa myös positiivisia puolia. Tässä ajatuksiani aiheesta.

Mitä joukkorahoitus tarkoittaa?


Joukkorahoitus tarkoittaa sitä, että jokin taho kerää jollekin hankkeelle rahoituksen suurelta joukolta yksityishenkilöitä. Hankkeet voivat liittyä esimerkiksi:
  • Startup -yrityksen toimintaan
  • Politiikkaan
  • Katastrofeihin
  • Hyväntekeväisyyteen
  • Elokuviin
  • Tietokonepeleihin
  • Avoimen lähdekoodin ohjelmistoihin
  • jne.
Joukkorahoitukseen liittyy myös lakikiemuroita. Suomen rahankeräyslaki kieltää yksityishenkilöitä vastaanottamasta vastikkeettomia lahjoituksia ja yhdistyksetkin tarvitsevat tähän erityisluvan. Joukkorahoitukseen tulee siis liittyä jonkinlainen vastine.

Joukkorahoitusalustat


Internet on mahdollistanut laajat joukkorahoituskampanjat. Ovelta ovelle keräämällä vastaavien järjestäminen olisi käytännössä mahdotonta. Joukkorahoitus onkin käytännössä eräs alustatalouden muoto.

Käytännössä joukkorahoitus toteutetaan Internetissä toimivien joukkorahoitusalustojen avulla. Maailman suurin joukkorahoitusalusta on Kickstarter ja Invesdor taitaa olla tunnetuin suomalainen joukkorahoitusalusta.

Ajatuksia joukkorahoituksesta


Jos haluat rahoittaa jotain hanketta ideologisista syistä, ilman että odotat todellista taloudellista vastinetta rahoillesi, joukkorahoitus voi olla loistava kanava. Ymmärrän hyvin, jos haluat tukea esimerkiksi paikallista urheiluseuraa, tai olutravintolaa. Tai jos haluat suosikkipelillesi jatko-osan, jota ei muuten pystyttäisi rahoittamaan. Näissäkin kannattaa olla varovainen. Menneisyys on näyttänyt, että voi olla ettei pelin jatko-osaa koskaan tehdä, vaikka rahoitus on saatu kerättyä. Rahat vain häviävät jonnekin. Tai esimerkiksi Jolla -puhelimien tapauksessa ennakkotilaajille luvattiin laitteet, ennen kuin ne tulisivat yleiseen myyntiin. Toisin kävi - luurit olivat olleet jo useita viikkoja kauppojen hyllyillä, ennen kuin työkaverini sai omansa. Lisäksi lopputulos oli kaikkea muuta kuin odotettu.

Jos sen sijaan harrastat sijoittamista ja tavoittelet taloudellista tuottoa sijoituksillesi, joukkorahoituksen kanssa kannattaa olla todella varovainen. Joukkorahoitusta keräävät yritykset ovat usein startuppeja, joihin bisnesenkelit eivät ole halunneet sijoittaa, tai jo jonkin aikaa toimineita, konkurssikypsiä yrityksiä, joiden viimeinen oljenkorsi on kerätä rahaa tavallisilta ihmisiltä.

Olen osallistunut yhteen joukkorahoituskampanjaan


Olen yhden kerran osallistunut joukkorahoituskampanjaan. Kyseessä oli pari vuotta sitten tapahtunut Cityvaraston joukkorahoitus, joka toteutettiin Invesdorin joukkorahoitusalustalla.

Cityvaraston kampanja erosi merkittävästi useimmista joukkorahoituksista:
  • Kyseessä ei ole startup, vaan jo pitkään alalla toiminut tekijä.
  • Liikeidea on koeponnistettu sekä Suomessa, että ulkomailla. Yhdysvalloissa pienvarastointi on kasvanut räjähdysmäisesti ja sama trendi on havaittavissa Suomessa.
  • Cityvaraston toiminta on ollut aina kannattavaa, eikä joukkorahoitusta järjestetty taloudellisen tilanteen vuoksi.
  • Cityvarasto valmistautuu listautumaan First North -kauppapaikalle. First Northin sääntöjen mukaan yhtiöllä pitää olla tietty määrä (muistaakseni 300) omistajaa, ennen kuin listautuminen voi tapahtua. Joukkorahoituksen tarkoitus oli saavuttaa riittävän laaja omistajapohja listautumista ajatellen.

Sijoitin 10 000€ ja olen ainakin toistaiseksi ollut tyytyväinen sijoitukseeni. Omistukseni arvo on tällä hetkellä 12 000€, joten arvonnousua on tapahtunut. Mielenkiintoista seurata, koska listautuminen tapahtuu.




Avaa ilmainen osaketili Nordnetiin

  • Tilin avaaminen ei maksa mitään.
  • Osakkeiden säilyttäminen ei maksa mitään.
  • Superrahastoihin sijoittaminen ei maksa mitään.
Lue lisää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti