sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

ETF -sijoittaminen

Mitä ETF tarkoittaa?


ETF -sijoittaminen
Olen aikaisemmin kirjoittanut melko perusteellisesti osakeindekseistä ja niitä seuraavista indeksirahastoista koska sijoitusstrategiani nojautuu pitkälti niihin. Näiden lisäksi ETF:t ovat keskeinen osa osakesalkkuani, joten päätin koostaa tähän perustietoa ETF:stä.

ETF -lyhenne tulee englannin kielen sanoista exchange traded fund, eli suomeksi ETF tarkoittaa pörssinoteerattua rahastoa. Kyseessä on rahasto, jonka osuuksia voi ostaa ja myydä pörssissä. Tavallisissa rahastoissa osuudet ostetaan rahastoyhtiöltä, mutta ETF:n tapauksessa sijoittajat voivat ostaa ja myydä osuuksia suoraan toisilleen pörssissä. ETF -osuuksien ostaminen ja myyminen tapahtuu samalla tavalla kuin minkä tahansa pörssiyhtiön osakkeen ostaminen tai myyminen.

Periaate on varsin yksinkertainen, mutta käytännön toiminta on yllättävän monimutkaista. Asiaa ei lainkaan helpota lukuisten eri liikkeellelaskijoiden valtavan laaja tarjooma ja ainakin itse jouduin näkemään melkoisesti vaivaa itselleni sopivien tuotteiden löytämiseen. Toivottavasti tämä kirjoitus osaltaan selkeyttää ja helpottaa sinua sopivan ETF:n valitsemista.

Sijoitusten kohdentaminen


ETF:ien laajan kirjon ansiosta voit kohdentaa sijoituksesi haluamaasi omaisuusluokkaan tai maantieteelliseen sijaintiin. Voi sijoittaa esimerkiksi Eurooppalaisiin pienyrityksiin, Kiinalaisiin korkoihin, Etelä-Amerikan kiinteistöihin tai vaikkapa puntaan. Erilaisia vaihtoehtoja löytyy valtava määrä ja suorien osakesijoitusten kohdentaminen samalla tavalla olisi käytännössä mahdotonta.

Useimmat ETF:t ovat indeksirahastoja


Ennen kuin sukellamme syvemmälle ETF:ien erityispiirteisiin, kannattaa huomioida, että ETF voi olla olla joko aktiivisesti hoidettu rahasto, tai indeksirahasto. Itse sijoitan ainoastaan indeksirahastoihin. Suosittelen lukemaan indeksirahastoja koskevan kirjoitukseni, koska samat asiat pätevät myös indeksejä seuraaviin ETF:iin.


Hyödyt verrattuna tavalliseen rahastoon


Rahaston toimeksiannot toteutetaan viiveellä. ETF:llä voi käydä kauppaa suoraan pörssissä ja tehdä toimeksiantoja, jotka toteutuvat välittömästi (pörssin aukioloaikoina). Muuten hyödyt ovat pääsääntöisesti samat kuin indeksirahastoissa.

Liikkeellelaskijariski


Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Markkinariski on yleensä sijoittajille selvä asia, eli sijoitusten arvo muuttuu markkinoiden mukaan. Kun pörssikurssit nousevat sijoitustesi arvo nousee ja kun kurssit laskevat, myös sijoitustesi arvo laskee.

Markkinariskin lisäksi sijoitustuotteisiin liittyy liikkeellelaskijariski. Se ei välttämättä ole aina niin selvä asia kuin markkinariski. Sijoitustuotteisiin sijoitettaessa, kannattaa miettiä liikkellelaskijariskiä. Mitä tapahtuu, kun ETF -tuotteen perustaja menee konkurssiin?

Kirjoitin ETF -tuotteiden liikkeellelaskijariskistä oman kirjoituksen, jonka voit lukea täältä.

Markkinatakaus


Jokaisella ETF:llä on markkinatakaus. Markkinatauksen tarkoituksena on taata se, että sijoittaja voi aina ostaa ja myydä osuuksia, vaikka muut sijoittajat eivät ostaisi tai myisi niitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ETF:n liikkeellelaskijalla on jatkuvat osto- ja myyntinoteeraukset.

Markkinatakaus pitää ETF -osuuksien kurssin hyvin lähellä ETF -salkun sisältämien osakkeiden arvoa. Jos kurssi nousee korkeammaksi, markkinatakaaja ostaa lisää osakkeita ja julkaisee lisää ETF -osuuksia. Vastaavasti jos kurssi laskee alemmaksi, markkinatakaaja ostaa ETF -osuuksia ja myy niitä vastaavat arvopaperit voitolla.

Kuukausisäästäminen


Koska ETF -kaupankäynti tapahtuu pörssissä aivan kuten yritysten osakkeidenkin, pankkisi veloittaa kaikista ostoista ja myynneistä kaupankäyntikulut. Nämä, sinänsä pienet kulut, vaikuttavat merkittävästi kokonaistuottoon, jos teet usein pieniä sijoituksia. Tämä on monelle piensijoittajalle ongelma. Jos haluat sijoittaa vaikka 100€ palkastasi joka kuukausi ja joudut maksamaan välityspalkkiota 10€, kaupankäyntikulut syövät jopa 10% sijoituksestasi.

Nordnet tarjoaa tähän aivan loistavan ratkaisun. Nordnetin kuukausisäästöohjelmalla, voit sijoittaa pieniä summia (15€ alkaen) kuukausittain ennalta valittuihin ETF -tuotteisiin täysin veloituksetta. Tämä on piensijoittajalle aivan poikkeuksellinen etu. Itse hoidan sijoitukseni hyvin pitkälle Nordnetin kuluttoman kuukausisäästöohjelman kautta. Kirjoitin tarkemmin kuukausisäästämisestä toisessa kirjoituksessa, johon kannattaa tutustua tästä.

Kuinka sijoitan ETF:ään?


ETF:iin sijoittaminen on todella helppoa. Avaa ilmainen tili esimerkiksi Nordnet -välityspalveluun, etsi haluamasi ETF ja paina osta -painiketta. ETF -tuotteiden ostaminen tapahtuu samalla tavalla kuin pörssiosakkeiden ostaminen. Voit lukea tarkemmat ohjeet Pörssiosakkeisiin sijoittaminen -tekstistäni.

Varoituksia ja henkilökohtaisia näkemyksiä


ETF:ien alkuperäinen idea on mielestäni nerokas. Tämän ovat havainneet monet muutkin, minkä seurauksena ETF -tuotteet ovat nyt muodissa. Rahastopalveluita tarjoavat yritykset haluavat luonnollisesti hyödyntää kysynnän ja saada oman siivunsa markkinasta, joten markkinoille on ilmestynyt aivan käsittämätön määrä erilaisia ETF -tuotteita, joista osa alkaa olla varsin kaukana alkuperäisestä indeksisijoittamisen ajatuksesta.

Tässä muutamia näkemyksiä:
  • Sijoita ainoastaan indeksejä seuraaviin ETF:iin.
  • Varmista, että kyseessä on fyysinen ETF (lue tarkemmin täältä).
  • Vältä vivutettuja ETF:iä kuin ruttoa! Niiden avulla häviät varmasti pitkässä juoksussa.
  • Valitse yksinkertainen tuote, jonka toiminnan ymmärrät.
  • Tutustu rahastoesitteeseen huolellisesti.
  • Varmista, että kulut ovat matalat.
  • Seuraa, kuinka tarkasti tuote seuraa kohdeindeksiään.
  • Jos rahasto lainaa arvopapereita kolmansille osapuolille, varmista, että riittävän suuri osa (esim. 70%) korosta palautetaan rahaston pääomaan. Tieto tästä löytyy rahastoesitteestä.

Lisää aiheesta


Seuraavassa videossa on hyvää perustietoa aiheesta.


Sanastoa


ETF -tuotteisiin liittyy paljon sanastoa ja outoja termejä. Näiden ymmärtäminen ei ole välttämätöntä, mutta jos haluat tutustua tarkemmin tuotteen toimintaan, nämä on hyvä tietää.

ETP (exchange traded product)
Pörssinoteerattu tuote - yleisnimitys, joka kattaa ETF:t, ETN:t ja ETC:t.

ETN (exchange traded notes)
Pörssinoteerattu rahasto, joka sijoittaa velkakirjoihin.

ETC (exchange traded commodities)
Pörssinoteerattu rahasto, joka seuraa jonkin raaka-aineen, tai raaka-aineindeksin kehitystä.

Liikkeellelaskija
Taho (yleensä yritys) joka on kehittänyt ETF -tuotteen, tuonut sen markkinoille ja vastaa ETF -tuotteeseen liittyvästä kaupankäynnistä.

Spread
Spreadilla tarkoitetaan ETF -tuotteen osto- ja myyntitoimeksiantojen erotusta. Yleensä tämä on hyvin pieni, mutta poikkeustilanteissa spread saattaa kasvaa, jolloin syntyy riski, että sijoittaja myy liian halvalla, tai ostaa liian kalliilla.

Tracking
Tracking kuvaa sitä, kuinka hyvin ETF -tuote seuraa kohdeindeksiään. Tätä kannattaa seurata, sillä jos tracking virhe kasvaa, se tarkoittaa yleensä sitä, että rahastoa hoidetaan huonosti, tai sen ylläpitoon liittyy liikaa sisäisiä kuluja.

Image courtesy of anankkml at FreeDigitalPhotos.net
Jos pidit artikkelistani, jaa se kavereillesi alla olevilla painikkeilla!


Avaa ilmainen osaketili Nordnetiin

  • Tilin avaaminen ei maksa mitään.
  • Osakkeiden säilyttäminen ei maksa mitään.
  • Superrahastoihin sijoittaminen ei maksa mitään.
Lue lisää

5 kommenttia:

  1. ETF:ssä on myös kolme ongelmaa, suoraan osakesijoittamiseen verrattuna:
    a) siinä on liikkeeseenlaskijariski
    b) maksat osingoista enemmän veroa lunastuksen yhteydessä (30% v 25.5%) olettaen, että myyt voitolla. Muussa tapauksessa ETF-tulee halvemmaksi
    c) ETF-sijoittaminen on todella tylsää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä täydennyksiä!

      Mielestäni niihin ei kuitenkaan liity varsinaista liikkeellelaskijariskiä, kunhan sijoittaa fyysisiin ETF:iin. Eli varat on erillään liikkellelaskijan varoista.

      Jos sijoittaa sellaiseen ETF:ään, joka ei joudu maksamaan veroa osingosta (esim. kaikki Euroopan markkinoille sijoittavat) ja joka sijoittaa osingot uudelleen, verotus tulee huomattavaksi edullisemmaksi pitkässä juoksussa, koska koko osinko jää kasvamaan korolle korkoa.

      Tylsää se kieltämättä on verrattuna suoriin osakesijoituksiin, mutta minulle kelpaa tylsälläkin tavalla tuleva tuotto :)

      Poista
  2. ETF:ien kautta käsittääkseni voittaa (koron korko), ei häviä osinkoveroissa, jos siis ETF ei maksa osinkoja. Osinkoja maksavien osalta verotus lienee sama kuin suorissa osakesijoituksissa.

    Ennen vuoden 2008 romahdusta aloittaneissa (myöhemmistä puhumattakaan) vipu-etf:issä on huikeita keskimääräisiä vuosituottoja antaneita rahastoja, joten kuinka pitkä siis pitääkään olla sen ajan, jolla varmasti häviää vipu-etf:illä? Puhun siis longeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, eli ETF:ssä voittaa korolle kertyvän koron osinkojen osalta, kun sijoittaa tuotteeseen, joka ei maksa veroa osingoista.

      Vivutetulla ETF:llä voi käydä päiväkauppaa, mutta jo muutaman viikon pituiset omistukset ovat merkittävä riski. Jos tarkoitus on sijoittaa vähänkin pidemmällä aikavälillä (kuukausia tai vuosia), niitä kannattaa vältää. Etenkin nykyisellä, suuntaa hakevalla markkinalla riski on hirvittävä. Toki niillä voi vastaavasti saada pikavoiton :)

      Itse sijoitan ainoastaan sellaisiin kohteisiin, joissa jää tilastollisesti keskimäärin voitolle pitkässä juoksussa (historiatiedon valossa).

      Poista