lauantai 3. kesäkuuta 2017

Minulla on liikaa rahaa!

Minulla on liikaa rahaa!
Minulla on sellainen ongelma, että minulla on aivan liikaa rahaa. Omaisuutta haluan enemmän (sijoitusvarallisuuden muodossa), mutta rahaa en tarvitsisi kovinkaan paljoa.  Lukijat ovat aina välillä kommentoineet ja ihmetelleet käteispainoni suurta määrää. Se on aivan totta - käteistä on aivan liikaa. Olen saanut hyviä neuvoja tallentaa käteinen esimerkiksi Bank Norwegianiin. Pari viikkoa takaperin eräs lukija pyysi minua kirjoittamaan tekstin ja kertomaan tarkemmin, miten olen päätynyt näin suureen käteispainoon.

Markkinatilanne


Osakemarkkinoiden tilanne on oikeastaan aika perverssi. Pitkään jatkuneen matalasuhdanteen takia keskuspankit ympäri maailmaa ovat elvyttäneet todella rankasti ja etenkin korkojen polkeminen negatiivisiksi on ollut ennenkuulumatonta. Rahaa on virrannut pörsseihin ja tuotot ovat olleet hurjia.

Nyt talous näyttäisi kääntyvän nousuun. Samaan aikaan Trump on tehnyt järjettömiä lupauksia, joihin sijoittajat näyttävät uskovan, koska kursit jatkavat nousuaan. Ongelma on siinä, että vaikka reaalitalous elpyy, pörssit on jo puhallettu täyteen. Myös digitalisaatio on lyömässä tosissaan läpi ja se saattaa mahdollistaa valtavan kannattavuusloikan monille yrityksille. Yritysten tulevaisuus näyttää hyvältä, mutta samaan aikaan osakesijoittajan horisontissa häämöttää tummia pilviä.

Keskuspankit nostavat korkoja maltillisesti - niiden on pakko olla varovaisia. Väistämättä korot kuitenkin nousevat. Ja vaikka ne nousisivat kuinka hitaasti, jossain vaiheessa ne ylittävät kriittisen pisteen ja silloin raha alkaa virrata pörsseistä korkoihin. Ja siinä vaiheessa edessä voi olla todella raju pörssiromahdus.

Saatoin ottaa liikaa näkemystä


Uskon edelleen olevani oikeassa ja pörssien kuplivan. Faktaa on kuitenkin, että muutin sijoitukseni käteiseksi liian aikaisin. Kurssit ovat jatkaneet hurjaa kasvuaan. Mutta kuinka kauan ralli voi jatkua? Jos elvytys jatkuu vanhaan malliin, ralli voi jatkua pitkäänkin.

Kehoitan kuitenkin kaikkia varovaisuuteen juuri tällä hetkellä. Moni kaltaiseni sijoittaja on päässyt nauttimaan harrastuksestaan poikkeuksellisen hyvään aikaan ja rahan tekeminen pörssissä on viimeiset kymmenen vuotta ollut poikkeuksellisen helppoa. Tämä saattaa antaa vääränlaista itseluottamusta. Kuplia ja pörssiromahduksia on ollut niin kauan kuin pörssejäkin ja niitä tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Kysymys on ei kuulu "mitä jos pörssit romahtavat", vaan "milloin pörssit romahtavat".

Olenko pattitilanteessa?


Olen yleensä hyvä tekemään päätöksiä. Nyt olen kuitenkin jämähtänyt tilanteeseen, etten ole tehnyt selvää päätöstä miten etenen. Olen vain antanut tilanteen kehittyä ja seuraillut mihin suuntaan maailma on menossa. Pörssiin en nykyisillä kursseilla aio sijoittaa enempää, mutta en ole oikein keksinyt tarpeeksi houkuttelevia vaihtoehtojakaan.

Näitä vaihtoehtoja olen punninnut:
  • En tee mitään. Annan käteisen maata Nordnetissä ja lyhentelen tuloillani asuntolainaani kuten nytkin. Palaan markkinoille kun kurssit tippuvat ja lyhennettyjen lainojen ansiosta entistä suuremmilla kuukausisijoituksilla.
  • Maksan asuntolainani pois käteisellä. Sijoitusvarallisuuteni tippuisi, mutta sen jälkeen pystyisin elämän todella pienellä kassavirralla ja sijoittamaan palkastani melkein kaiken. Pienet asumismenot toisivat taloudellisen riippumattomuuden lähemmäksi. Haittana olisi se, että iso osa varallisuutta olisi sidottu asuntoon, joka ei tuota mitään.
  • Sijoitan Nordnetissä olevat käteisvarat (n. 70 000€) Bank Norwegianin tilille. 1,75% korko ei ole paljon, mutta enemmän kuin ei mitään. Tämä tosin sulkee pois edellisen vaihtoehdon ja hidastuttaa varallisuuden siirtämistä takaisin pörssiin.
  • Myyn asuntomme pois ja muuttaisimme vuokralle tai halvempaan asuntoon. Tällä tavalla kerryttäisin entistä suuremman potin käteistä odottamaan kurssien laskemista.
  • Sijoitan metsään. Käteisellä saisin pienen oman metsätilan, jolta voisi odottaa noin 4% tuottoa. Ajatus houkuttelee, mutta myös metsien hinnat ovat kivunneet viimeisen 10 vuoden aikana huimasti ja lisäksi toimialana metsätalous on minulle täysin vieras.

Ajantasaisien tilanteen varallisuudestani näet täältä.

Miten sinä menettelisit tässä tilanteessa?

Image courtesy of jk1991 at FreeDigitalPhotos.net
Jos pidit artikkelistani, jaa se kavereillesi alla olevilla painikkeilla!

Avaa ilmainen osaketili Nordnetiin

  • Tilin avaaminen ei maksa mitään.
  • Osakkeiden säilyttäminen ei maksa mitään.
  • Superrahastoihin sijoittaminen ei maksa mitään.
Lue lisää

28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No sekin on yksi vaihtoehto, mutta sopivan hintaisia sijoitusasuntoja ei ole helppoa löytää. Lisäksi asuntosijoittaminen perustuu ronskiin velkavipuun ja velattomuuskin houkuttelee. Pitkällä tähtäimell osakesijoittaminen tuntuu kiinnostavammalta.

      Poista
  2. Valitsisin tämän ratkaisun: Sijoitan Nordnetissä olevat käteisvarat (n. 70 000€) Bank Norwegianin tilille. 1,75% korko ei ole paljon, mutta enemmän kuin ei mitään. Tämä tosin sulkee pois edellisen vaihtoehdon ja hidastuttaa varallisuuden siirtämistä takaisin pörssiin.

    Saisit edes jotain tuottoa. Eikä siinä montaakaan päivää kestä kun siirrät rahat takaisin Nordnetiin Bank Norwegianista... Menetät 1225€-verot vuodessa jos et siirrä rahojasi Bank Norwegianiin =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voi tosiaan olla paras vaihtoehto. Jos ei kesän aikana tule parempaa ideaa laitan Norwegianiin :)

      Poista
  3. Tilanteesi kuulostaa järjettömältä. Inflaation takia varallisuutesi katoaa hitaasti, mutta varmasti. Korot kyllä nousevat ajallaan, mutta menee vielä vähintään pari vuotta, ennen kuin sijoittajat siirtyvät laajassa mittakaavassa osakkeista korkoihin. Mieti minkä tuoton menetät siinä ajassa, jos pysyt vain käteisessä.

    Ei kaikkia rahoja tarvitse osakkeisiin pistää, mutta en itse uskaltaisi olla kokonaan pois osakemarkkinoilta. Ne kuitenkin tuottavat pitkällä tähtäimellä parhaiten. Loput käteiset sitten vaikka Bank Norwegianiin, joka tuottaa edes vähän ja on talletussuojan piirissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inflaatio ei tällä hetkellä ole kovin paha. Parissa vuodessa puhutaan vain muutamasta tonnista, joten aivan noin synkkä tilanne ei ole.

      Ei ole myöskään varmaa että häviän. Jos pörssit romahtavat saattaa avautua hyviä ostopaikkoja. Jos riski on hävitä parissa vuodessa muutama tonni ja toisaalta vaakakupissa pörssiromahduksen tuoma mahdollisuus päästä ostamaan halvemmalla, voi olla perusteltua riskeerata inflaation verran. Asia ei ole ihan yksinkertainen :)

      Poista
  4. Luin vaan pelkän otsikon ja riensin tähän heti kommentoimaan että tuo on kyllä kurja asia xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkän otsikon ongelma on helppo ratkaista :)

      Poista
    2. Jos olisin tuossa tilnteessa, niin Bank Norwegiania kehiin sekä extra lainalyhennyksiä. Nykyisessä noususuhdanteessa en laittaisi isoa pottia kerralla pörssiin, vaikka uskonkin pörssikurssien kapuavan ainakin muutaman vuoden. OMX Helsinki ei ole vieläkään saavuttannut vuoden 2007 tasoa. Eikä se ole kuin hädin tuskin tuplaantunut 2009 pohjilta.

      Pitää muistaa että 7.1% keskimääräinen vuosituotto tarkoittaa että kymmennessä vuodessa sijoitetun pääoman arvo tuplaantuu. Niin kyllä sen metsänkin arvon pitää jotain nousta tuossa ajassa vaikka ei tuota tuottaisikaan :)

      Poista
    3. 7% korko on se mihin pyrin pitkässä juoksussa. En usko että juuri nyt tehty sijoitus pörssiin tuplaantuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. Jossain vaiheessa suunta kääntyy mutta hyvä kysymys on koska :)

      Poista
    4. Piti vielä tarkistaa tuo indeksi. OMX 25 on yli kolminkertaistunut vuoden 2009 pohjista. 1250:stä yli 4000 pisteeseen.

      Poista
    5. Ja 2007 huiput 3400 on jo ohitettu reilusti...

      Poista
    6. Esimerkkinä oli koko Helsinki indeksi, ei pelkkä 25 vaihdetuinta. Mutta kaippa toi 25 kertoo enempi markkinan lämpötilasta.

      Poista
    7. Sinänsä mielenkiintoista että top 25 ja koko pörssin välillä noinkin suuri ero. Monet rahastot seuraa OMX 25:sta, joten tämä varmaan selittää miksi se on kuumentunut enempi.

      Poista
  5. Yksi vaihtoehto puuttuu, eli velkakirjasijoitukset. Näiden arvo ei ole suoraan riippuvainen pörssikursseista, ja voit saada parempaa tuottoa kuin pankkitilillä. Valtioiden velkakirjojen tuotto on toki hyvin matala, mutta esim High Yield Corporate Bonds tarjoavat korkeampaa tuottoa (toki hieman korkeammalla riskillä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bondejakin olen miettinyt mutta en ole varma ymmärränkö niitä tarpeeksi hyvin. Ne eivät tosiaan ole pörsseistä riippuvaisia, mutta jos olen ymmärtänyt oikein korkojen muutokset voi vaikuttaa niihin aika rajusti. Korkotuotteidenkin kuplasta on ollut paljon puhetta.

      Poista
  6. Arvo-osuustilillä oleva käteinen ei muuten edes ole suurin ongelma, koska summa on vielä aika pieni. Asunnossa kiinni olevat 250 000 onkin jo sitten merkittävämpi ongelma.

    Omistusasujat - laskekaapa huvikseen mitä asuntonne arvo tuottaisi sijoitettuna. Tuotto kattaa vuokra-asumisen aika kevyesti. 7% tuotto-odotuksella rahoja ei kannata sitoa asuntoon.

    VastaaPoista
  7. Sulla on pörssissä kyllä käteispossaan nähden tosi vähän rahaa. Itse en vielä näillä hinnoilla uskaltaisi olla noin all out. Näen vielä kohtuullisen mahdollisena arvostuksen normalisoitumisen tuloksien kasvun kautta.

    En usko, että koroilla on olemassa "kriittistä pistettä", joka laukaisee rahan pakenemisen pörssistä. Pikemminkin raha virtaa tasaisesti sitä mukaa kun korot nousevat - ja nousevat korot puolestaan ovat merkki talouden parantumisesta jonka pitäisi tarkoittaa parempia tuloksia yrityksiltä. Toki näin voisi käydäkin jos korot hyppäisivät kerralla vaikkapa viisi prosenttiyksikköä, mutta sellaista näkemystä en ole valmis ottamaan.

    Suora vastaus suoraan kysymykseen: laita ainakin puolet käteisestä pörssiin tai vaikkapa vertaislainoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä näkökannasta! Voi hyvinkin olla, ettei koroissa ole "kriittistä pistettä" vaan siirtymä on tasaisempi. Joka tapauksessa rahan virtaaminen pois näkyy kurssilaskuna - joko äkillisenä tai hitaana. Reaalitalouden elpyminen on mielestäni jo hinnoiteltu kursseihin. Tulosten paraneminen ei auta, jos raha virtaa pörsseistä pois.

      Mielenkiintoista sinänsä huomata, että kommenttien perusteella suurin osa piensijoittajista on varsin luottavaisia edelleen. Ja toki kurssit nousevat niin kauan kuin sijoittajat pysyvät luottavaisina.

      Minä jääräpäisenä Erakkona painan vastavirtaan :)

      Poista
    2. Olen samaa mieltä Toimitusjohtajan kanssa. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä sellaista, joka suoraan kaataisi markkinat. Toki markkinoilla -laajemmassa mittakaavassa on kaikenlaisia riskejä, jotka voisivat realisoitua ja kaataa koko paskan taas kuten v. 2007. Itsellänikin on jonkinlainen käteispositio tällä hetkellä, eli n. 100.000 euroa, minkä osalta en vielä ole tehnyt päätöksiä. Toki omalta osaltani se on n. 5 % sijoitusomaisuden arvosta.

      Toinen puoli on se, että yksi omistamani vuokra-asunto Helsingissä on juuri valmistuntu putkiremontista ja mietin, että pitäisikö se myydä. Remontin hinta on sen verran suolainen, ettei asunto enää tarjoa järkevää tuottoa sijoitetulle pääomalle. Tällä hetkellä siitä irtoaisi kun on kaikki maksettu n. 100.000 euroa lisää sijoitettavaa, mutta taas on kysymys, minne ne rahat laittaisi?

      Poista
    3. En minäkään näe mitään tiettyä yksittäistä uhkaa, joka kaataisi pörssit. Arvostukset on nyt kuitenkin huolestuttavan korkeat ja korkojen nousu jollain vaikeasti ennustettavalla aikavälillä vaikuttaa varmasti negatiivisesti. Saas nähdä, aika näyttää :)

      Poista
  8. Jos olisin rikas ja erakko niin kyllä minä tuolla varallisuudella muutaman touhutonnin heittäisin tosiaan vertaislainoihin jauhamaan korkotuottoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertaislainat taitavat itseasiassa olla täysin riippumattomia niin ohjauskoroista kuin pörssikursseistakin.

      Kirjoitin aiheesta ajatuksiani vuosi sitten.

      http://www.rikaserakko.com/2016/05/kuluttajaluotot-sijoituskohteena.html

      Poista
    2. Täytyy mainita tässä myös omista vertaislainakokemuksista:

      http://vaurastu.blogspot.fi/2017/06/kaikki-vertaislainoista.html

      Tällä hetkellä tuntuu paremmalta sijoitukselta, kuin osakkeet. Mutta mene ja tiedä.

      Poista
  9. Moi Erakko,

    Blogisi on seurannassani oikeastaan juuri tämän vastavirtaan uimisen takia. Arvostan sitä että uskallat mennä eri suuntaa, vaikkakin uskon itse sääntöön "markkinoita ei voi ajoittaa".

    Olin itse sinun asemassasi 2016 keväällä noin 25K käteispinolla. Nuorena miehenä olin löytänyt säästämisen, mutten vielä alkanut sijoittaa. Päätin pistää valtaosan peliin eikä toistaiseksi kaduta. Indeksiin on mennyt tasaisesti muutamia satasia kuussa, ja tulee menemään vielä vuosikymmeniä. Osakepoiminnalla löytyi mm. Kotipizza, Revenio Group, Lehto, Hoivatilat ja muutamia muita, jotka ovat siivittäneet suorien osakesijoitusten salkun huomattavasti indeksiä parempiin tuottoihin. Olisiko sinun mahdollista tehdä joitain poimintoja kasvavista ja matalasti hinnoitelluista pienyrityksistä? Ei koko rahalla, mutta osalla.

    Kirjoitit "uhkakuvat" tekstin 2016 elokuussa. Jos oletetaan että sinulla olisi ollut saman vuoden tammikuussa tuo sama 70K, olisit mm. Nordnetin superrahasto Suomella tehnyt tähän päivään mennessä 38% tuoton eli summa olisi nyt 96,6K. Talous näyttää "piristyvän" ja mm. Nordean ekonomistien mielestä nousukausi jatkuu vielä vuoskymmenen loppuun. Vaihtoehtoiskustannus käteisellesi kasvaa kovaa vauhtia, ja kohta romahdus saa olla melkoisen iso että odottelu kannatti.

    Toivon että laitat aikanaan hamaassa tulevaisuudessa tarkat laskelmat vaihtoehtoiskustannus-menetelmällä tänne ja pohdit miten eri vaihtoehdoilla olisi voinut käydä. Itse pidän nyt noin reilu 30K salkkuni sisässä, mutta kasaan rinnalla kovalla tahdilla n. 15-30% käteispositiota sekä maksan asuntolainaa hieman enemmän pois. Olkoon se minun vakuutukseni.

    Tsemppiä valitsemallesi tielle ja hatun nosto strategiassa pysymisestä :)

    -Fellowinvestor

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Jos historiaa katsoo, niin päätökseni on toistaiseksi ollut surkea :)

      Mielenkiintoisia ajatuksia. Pienyrityksiä olen harkinnut jo pitkään, mutta toistaiseksi olen pysynyt ETF/indeksituotteissa (pääosin). Tosin yksi ETF:stä on European SmallCap.

      Minäkin uskon, että talous on piristymässä. Se näkyy myös meillä töissä hyvin konkreettisesti. Talouden elpyminen ei välttämättä tarkoita kuitenkaan kurssien nousemista. Uskon että talouden elpyminen on jo hinnoiteltu kursseihin ja ne lähtevät laskemaan kun korot nousevat.

      Mielenkiintoista seurata, kuinka tässä käy!

      Poista
  10. Eikö talouden elpyminen ja korkojen nousu näy uusina invesointeina ja parempina tuloksina myös yrityksille? Nythän tulosta ja hintoja on pumpattu lähinnä tehostamalla. Liikevaihdon kasvu saisi aikaan uutta kasvua paljon paremmalla pohjalla. Toki oon samaa mieltä että isot yritykset on nyt pirun kalliita. Pienissä on löydettävissä matalampaa hinnoittelua.

    Mutta totta, nähtäväksi jää. Toivon itse että käteiskassa riittää hyvin laskun tasoittajaksi. En koe mielekkääksi nyt cashout, verojen maksu ja mahdollinen noususta jääminen.
    Kiitos vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talouden elpyminen näkyy toki yritysten tuloksissa, mutta ei välttämättä niiden pörssikursseissa. Korkojen nousu taas vähentää investointeja, koska lainaraha on kallista.

      Poista