lauantai 27. lokakuuta 2018

Ostin Nordeaa ja lisää Cityconia

Ostoksilla


Ostin Nordeaa ja lisää Cityconia
Osakemarkkinat ovat pujotelleet alaspäin nopeammin kuin Palander Kitzbühelissa. Minullehan se passaa, sillä olen jo pitkään ollut Mr Käteinen.

Ostin tiistaina Nordeaa 11 000 eurolla ja lisäsin Cityconia 3 000 eurolla. Perjantaina lisäsin Nordeaa vielä tonnilla. Nythän niitä saisi molempia vielä halvemmalla, mutta ei se mitään, ammuksia on vielä hyvin jäljellä. Päivitin tilanteen osakesalkku ja varallisuus -sivulle.

Nordea


Nordea on laskenut vuoden takaisesta peräti 32%. Tämänhetkinen P/E on 9,72 ja osinkotuotto peräti 8,86%. Aika huiman houkuttelevat tunnusluvut kuplahintojen jälkeen.

Uskon Nordean olevan hyvä sijoituskohde, koska:
  • Mahdolliset, rahanpesun valvontaan liittyvät, sanktiot olisivat toteutuessaankin pieniä suhteessa kurssireaktioon.
  • Jossain vaiheessa korot nousevat myös Euroopassa ja se tekee hyvää pankkien liiketoiminnalle.
  • Melkein 9% osinkotuotto on houkutteleva.
  • Hyvämaineinen, hyvin johdettu ja vakavarainen suuryritys.
Ainoa oikeasti huono signaali on mielestäni viimeisin osavuosikatsaus, joka oli todella huono. Seurataan mielenkiinnolla tilannetta.

Citycon


Täydensin aikaisempaa 10 000 euron Citycon ostostani 3 000 euron lisäostolla. Aika tuhti omistus alkaa olla. Citycon on laskenut vuodessa 22% ja tämänhetkinen osinkotuotto on 8%. Cityconin kurssi on vajonnut hurjasti, enkä ymmärrä minkä takia. Näkymät eivät ole lähivuosina mielestäni muuttuneet mihinkään. Kaupan siirtyminen verkkoon on trendi, mutta se on ollut tiedossa jo pitkään. Uskon, että urbaaneille kauppakeskuksille on kysyntää jatkossakin ja Citycon on edennyt strategiansa mukaisesti. Tässä osakkeessa osinkotuotto on minua eniten kiinnostava tekijä.

Jatkosuunnitelmia


Sellainen epäilys on, että kurssilasku voi jatkua vielä pitkään. Tämä on pelkkää korpifilosofin mutua - älkää ottako sijoitusneuvona. Sijoittelen sitä mukaa kun kurssit laskevat (jos laskevat). Monet indeksit ovat vielä varsin korkealla, mutta niistä olen nyt erityisen kiinnostunut. Tanskan ja Ruotsin Superrahastot alkavat olla jo kiinnostavalla tasolla. Samoin kehittyvät markkinat. Niihin sijoitan seuraavaksi, mutta koitan malttaa vielä hetken, kun ne näyttävät tulevan päivä päivältä yhä halvemmiksi.

PS. Jos et ole vielä aloittanut sijoittamista, nyt on oikea aika aloittaa. Avaa ilmainen osaketili tästä.


Avaa ilmainen osaketili Nordnetiin

  • Tilin avaaminen ei maksa mitään.
  • Osakkeiden säilyttäminen ei maksa mitään.
  • Nordnetin pohjoismaisiin indeksirahastoihin sijoittaminen ei maksa mitään.
Lue lisää

8 kommenttia:

  1. Mitä indeksejä erityisesti seuraat? Entä oletko laittanut jotain "raja-arvoja" mielessäsi tyyliin `kun indeksi on niin ja niin paljon, ostan sitä tai tätä´.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä tulee seurattua:
      - OMXH25
      - OMXSBGI
      - OMXC20CAP
      - OBX
      - MSCI Emerging Markets Investable Market Index
      - MSCI Japan Index
      - S&P 500
      - MSCI Europe Small Cap
      - Nasdaq 100

      En ole tarkoituksella asettanut raja-arvoja, koska haluan reagoida tilanteen mukaan. Jos kurssit kääntyvät ensi viikolla nousuun, tilanne on hyvin erilainen verrattuna siihen, jos ne jatkavat pudotusta 2% päivävauhdilla.

      Pohjaonginta tuskin onnistuu, mutta pyrin jättämään jonkin verran käteistä siihen saakka, kunnes jonkinlainen käänne tapahtuu. Jos lasku jatkuu pitkään, voi olla, ettei laskeviin kursseihin kannattaisi ostaa lainkaan, vaan vasta nouseviin sitten kun käänne on tapahtunut.

      Poista
  2. Tässäkin blogissa on taidettu käsitellä ajoittamisen vaikeutta mutta niin vaan sitkeästi yritetään näköjään ajoittaa. Onnea matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ajoittaminen on vaikeaa ja olen siitä usein kirjoittanut. Toisaalta ilmiselvän kuplan aallonharjalla ostaminen ei ole järkevää. Siitäkin olen kirjoittanut. Olen nyt saanut Nordeaa ja Cityconia 30% halvemmalla kuin olisin saanut vuosi sitten. Kannatti odottaa.

      Hajautan ostot ajallisesti juurikin siksi, että ajoittaminen on vaikeaa.

      Poista
  3. Minkälainen on taktiikkasi osakkeiden kanssa? Tarkoitan, että ajattelitko nauttia Nordean ja muiden osakkeiden osingoista, vai käyttää myyntistrategiaa taloudellisen riippumattomuuden saavutettuasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osinkojen avulla ja indeksikasvuosuuksien maltillisella myynnillä ois jossain vaiheessa tarkoitus pärjätä. Tavoite että myynnit pienemmät kuin osuuksien vuosittainen kasvu.

      Vältän myyntejä koska koska minulla ei ole mitään harhakuvaa siitä että pystyisin pitkällä tähtäimellä voittamaan markkinat ajoittamalla. Nykyinen käteinen on kertynyt pääosin säästämällä - vain pieni osa on tullut myynneistä. Jatkossakin kerrytän käteistä säästämällä ja pidättäydyn ostoista, jos arvostustasot tuntuvat kohtuuttomilta. Vältän kuitenkin myyntejä. Toki saatan tasapainottaa salkkua myynneillä mutta koko salkun realisointi on harvoin hyvä idea.

      Poista
  4. Okei. Eikö muuten ole mielenkiintoinen pointti, että jos koko varallisuutesi 339 106€ olisi kiinni Nordeassa jonka osinko on 8,86%, saisit vuosittain osinkoa reilut 30k€ miinus verot :D Tuo riittäisi ainakin minulle taloudelliseen riippumattomuuteen. Toki ei ole itsestään selvyys, että Nordean osinko pysyy saman suuruisena jatkossa / kehity vähintään inflaation tahtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, suurella riskillä on mahdollisuus suuriin tuottoihin. 100% omaisuudesta kiinni Nordeassa olisi hirvittävä riski. Tämän vuoden aikana olisin hävinnyt jo 100 000 euroa :)

      Olen joskus harkinnut asunnon myymistä, mutta kalliit arvostukset on latistanut intoa. Jos kurssilasku jatkuu, asunnon myyminen on varteenotettava, joskin työläs vaihtoehto sijoitusten rahoittamiseen.

      Poista