lauantai 17. marraskuuta 2018

Taloudellinen vapaus

Taustaa


Taloudellinen vapaus
Taloudellinen riippumattomuus nähdään usein varsin kapeakatseisesti osinkotuotolla elämisenä. Monet ovat tehneet laskelmansa pelkästään osinkojen varaan. Olen myös lukenut lukuisia kommentteja siitä, kuinka utopistinen tavoite on.

Useimmat rikastuneet ihmiset ovat rakentaneet pieniä tulovirtoja. Vaikka osakesijoittaminen on lähellä sydäntäni, ja se on myös päävälineeni vaurastumisessa, taloudellisen vapauden voi saavuttaa myös monella muulla tavalla. Taidankin tästä eteenpäin luopua "taloudellinen riippumattomuus" -termin käytöstä kokonaan ja alkaa puhumaan taloudellisesta vapaudesta.

Mitä taloudellinen vapaus tarkoittaa minulle?


Päätin listata minulle tärkeimmät, taloudelliseen vapauteen liittyvät pointit. Listan tarkoituksena on osoittaa, kuinka merkittävää vapautta varallisuus tuo tullessaan, vaikka et eläisikään pelkästään osingoilla.

1.) Voin jäädä työttömäksi koska tahansa, ilman että joutuisin taloudellisiin vaikeuksiin. Jos minulla olisi 200k€ lainaa, ja korot nousisivat samaan aikaan, sanotaanko vaikka 5%:iin, parin vuoden työttömyys voisi olla aika stressaava kokemus. Kun ei ole velkaa ja osaketilillä on satatonnia, muutaman vuoden työttömyys ei haittaisi mitään. Itseasiassa, pystyisin ansiosidonnaisella päivärahalla jopa kerryttämään varallisuuttani ja parin vuoden loma voisi olla oikein tervetullut.

2.) Velaton asunto tuo vapautta. Periaatteessa asuntoon sidottu summa toki tuottaisi paremmin pörssissä, mutta silloin joutuisin asumaan vuokralla, mikä nostaisi elämiseen tarvittavaa kassavirtaa tosi paljon. Kassavirran tarve taas lisää riskiä - joutuisin polttamaan varallisuutta myös kurssilaskun pohjalla suhteettoman paljon. Kasvaneen riskin takia omaisuutta pitäisi olla huomattavasti enemmän, ennen kuin työnteon voisi lopettaa. Toisinsanoen tarvitsisin suuremman turvamarginaalin. Tämän takia maksettu asunto tuo minulle enemmän vapautta, kuin vastaava summa pörssissä. Toki voisimme asua edullisemmassa omistusasunnossa, mikä vapauttaisi varallisuutta sijoituksiin.

3.) Alallani kokeneille freelancereille on kova kysyntä ja tuntihinta vaihtelee 80 - 120 euron välillä. Tekemällä 150h/kk tienaa helposti 15 000 euroa kuukaudessa. Jos tekisin oman toiminimen kautta töitä vain kaksi kuukautta vuodessa, tienaisin 30 000 euroa vuodessa. Siitä menisi veroa 15%, joten pärjäisin vallan mainiosti. Tämä on mahdollista, koska minulla on maksettu asunto ja osakesalkku joka turvaa toimeentulon, jos sopivaa projektia ei sattuisi löytymään siinä vaiheessa kun edellisen vuoden tienestit on käytetty.

4.) Varallisuus mahdollistaa toimeentulon laskemisen epävarmojen tulovirtojen varaan. Esimerkiksi blogitulot kattavat puolet juoksevista menoistani tällä hetkellä. Blogi on kuitenkin epävarma tulolähde. Mutta koska voin tarvittaessa turvautua osakesäästöihin, voin jonkin verran laskea näidenkin tulojen varaan.

Lopuksi


Taloudellinen riippumattomuus on hyvä tavoite ja sitä kohti olen itsekin hyvää vauhtia matkalla. Tämän kirjoituksen tarkoitus on selventää sitä, ettei kyse ole ainoastaan osinkotuloista vaan siitä, kuinka varallisuus ylipäätään tuo taloudellista liikkumatilaa ja vapautta.

Osinkojen lisäksi, myös muita passiivisia tulovirtoja kannattaa pyrkiä rakentamaan. Mahdollisuuksia on enemmän kuin uskommekaan - esimerkiksi harrastusten kautta lisätulojen hankkiminen on usein mahdollista ja vieläpä miellyttävällä tavalla.

Aloita tiesi kohti vauraampaa ja vapaampaa tulevaisuutta - avaa ilmainen osaketili tästä.

Lue lisää aiheesta:


Avaa ilmainen osaketili Nordnetiin

  • Tilin avaaminen ei maksa mitään.
  • Osakkeiden säilyttäminen ei maksa mitään.
  • Superrahastoihin sijoittaminen ei maksa mitään.
Lue lisää

10 kommenttia:

  1. Varallisuus tuo vapautta. Jos on paljon sijoitusvarallisuutta niin silloin on enemmän vapautta. Itse näin varallisuuden niin että sitä kannattaa olla omaan elämäntyyliin sopivan verran+pikkuisen lisää, niin saa lisäjoustoa. Minulle tuo vapauden minimirajana oli 500.000 euroa. Sillä tulen toimeen ihan perushyvin. Mutta nyt olen saanut otollisessa sijoitusymäristössä vielä lisättyä sijoitusvarallisuutta huimasti. Eli esim tällä kokemuksella ehkä ajattelisin että alle tuon 500.000 e sijoitusvarallisuuttakin uskaltaisi jäädä vakityöstä pois (koska esim minun tapauksessa se olisi ihan hyvin toiminut).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen päätynyt laskelmissani samaan puoleen miltsiin, mutta miettinyt että 400k€ tienoilla olen kyllä käytännössä jo varsin vapaa. Eikä siihen ole enää pitkä matka.

      Sinun kirjoittamat käytännön kokemukset tukevat aika hyvin pohdintojani ja niistä on aina kiva kuulla.

      Poista
    2. Uskon, että 400.000 e voi olla ihan riittävä. Lisäksi ainakin minulla löytyy keinot aina myös halventaa elintasoa, jos varallisuuden tuotto olisikin alakanttiin. Ainakaan tuolloin siihen ei liittyisi liikaa riskiä (ettei taloudellisesti pärjääkään).

      Poista
    3. Niin, suurin riski on loppupelissä vain se, että joutuu menemään takaisin töihin :)

      Poista
  2. Montako blogia sinulla oikein on? Tuskin tämä pelkästään noin paljon tuottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleellista on pienet menot ja asiaa auttaa vaimon tulot. Tämä blogi tuottaa keskimäärin 500€/kk.

      Poista
    2. Ei kannata liikaa laskea tosiaan noiden tulojen varaan. Jos suurin osa tuloista tulisi Nordnetiltä niin pelkästään heidän joskus lopettaessa affitoiminnan (ihan mahdollista joskus kaukaisessa tulevaisuudessa) blogin tulot kuivuvat kasaan.

      Poista
    3. Olet oikeassa. Toinen asia on se, että pörssisijoittaminen on nyt pinnalla ja se kiinnostaa. Parin vuoden päästä tilanne voi olla ihan toinen eikä ketään kiinnosta, varsinkaan jos kurssit laskee.

      Poista
  3. Olisiko tuossa freelance-työssä kyseessä ihan koodausta vai enemmänkin konsultointia? Ihan mielenkiinnosta kyselen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan koodaamisesta saa tyypillisesti noin 90€/h jos myy itsensä jonkun välittäjän kautta. Välittäjät lisää siihen 15% katetta ja loppuasiakashinta on 120 luokkaa. Jos on oikeanlaista kokemusta, toimeksiantoja on tällä hetkellä enemmän kuin tekijöitä.

      Poista