Viimeistään silloin, kun varat eivät riitä arjen pyörittämiseen, ihmiset alkavat pohtimaan mistä saada rahaa päivätyön lisäksi. Jos palkka olisi sata tai kaksisataa euroa enemmän kuukaudessa, ehkä pankkitili ei olisi tyhjä joka kuun lopussa, ja ehkä sitten voisit alkaa myös säästämään tai sijoittamaan. Ongelma on myös se, että suomalaisessa kulttuurissa työantajapuoli suhtautuu usein nuivasti palkankorotustoiveisiin. Toisaalta digiaika luo myös uudenlaisia mahdollisuuksia myös rahan ansaintaan.
Palkankorotuksen pyytäminen
Omasta palkasta keskusteleminen esimiehen kanssa voi olla pelottavaa ja epämukavaa. Moni pelkää, että välit esimieheen menevät, jos alkaa pyytämään enemmän palkkaa, kuin mistä aikanaan on sovittu. Saatat myös miettiä, oletko oikeasti tarpeeksi arvokas ansaitaksesi palkankorotuksen. Moni voi myös pohtia sitä, minkälaisen viestin palkankorotustoive lähettää työnantajalle. Eli kertooko se työntekijän tyytymättömyydestä ja mahdollisista aikeista vaihtaa maisemaa, mikäli palkankorotustoiveeseen ei vastata myöntävästi.
Päätöstä maksaa enemmän palkkaa, tai antaa muita etuja, ei tehdä kevyesti. Työntekijän onkin selitettävä ja perusteltava korotus vakuuttavasti. Sillä on siis merkitystä, miten pyydät palkankorotusta. Palkastasi kannattaa neuvotella säännöllisesti, ja työntekijän kannattaa aina olla varautunut omassa elämässään siihen, ettei palkankorotukseen suostuta.
Talon edun kukistaminen nettikasinoilla
Ihmiset ovat pelanneet uhkapelejä kautta aikojen saadakseen lisää rahaa. Uhkapelaamiseen liittyy kuitenkin aina riski myös rahojen häviämiseen ja esimerkiksi nettikasinoilla peleissä on aina niin sanottu talon etu. Se tarkoittaa, että pitkällä aikavälillä tarkasteltaessa, kasino jää aina voitolle jokaisesta pelistä. Hyvä uutinen pelaajan kannalta on se, että talon etuun voi vaikuttaa varsinkin monella nettikasinolla tarjolla olevilla bonuksilla. Helpoiten bonuksista pääsee nauttimaan niin sanotuilla pikakasinoilla. Esimerkiksi Zimpler mahdollistaa pikakasinoilla rahansiirrot nopeasti suoraan pelaajan pankkitililtä, lisätietoa: https://www.nettikasinot.com/rahansiirrot/zimpler/.
Bonusten ja ilmaiskierrosten avulla voit pelata kasinolle tallettamaasi summaa suuremmalla rahamäärällä. Moni kasino esimerkiksi tuplaa uuden pelaajan talletuksen, jolloin 50 euron talletuksen tehdessään pääseekin pelaamaan 100 eurolla. Mitä suuremmalla pelikassalla voit pelata, sitä todennäköisemmin saat myös voittoja. Nettikasinoilla talon etu on usein maltillisen pieni, noin 3–6 %.
Ryhdy verkkovalmentajaksi
Verkkokurssit ja -valmennukset ovat nykyisin suosittuja, ja niitä voi tehdä erittäin edulliseen hintaan. Verkkovalmennuksen avulla voit jakaa asiantuntemustasi melkein mistä asiasta tahansa. Jokainen meistä on tyypillisesti hyvä jossain ja monilla meistä on jotain tietoa ja taitoa, josta muut ihmiset voisivat olla valmiita maksamaan. Verkkokurssit ovat kuin tehty tällaista varten.
Olisiko sinulla mahdollisuus järjestää valmennusta esimerkiksi harrastuksesi tai työsi ympärille? Ole luova ja mieti missä oikeasti olet hyvä, ja mistä osaamisestasi muut ihmiset olisivat oikeasti valmiita myös maksamaan. Verkkokurssin tekeminen on hyvin edullista, mutta sen markkinoinnista tyypillisesti joutuu maksamaan. Toisaalta esimerkiksi digitaalisen mainonnan voi aloittaa hyvinkin alhaisella budjetilla.
Kahden työn tekeminen
On selvää, että päivätyön lisäksi lisäansioiden saamiseksi voi alkaa tekemään ilta-, viikonloppu- tai yötyötä. Monilla ihmisillä ei tähän kuitenkaan ole mahdollisuutta tai ainakaan virta ei riitä. Yksi työ on 2000-luvulla jo niin uuvuttavaa, että moni ei ole valmis edes harkitsemaan sen päälle toista työtä.
Hätä ei välttämättä ole kuitenkaan tämän näköinen. Moni ihminen tekee töitä tietokoneella ja niin, että työhön kuuluu myös jonkin verran luppoaikaa. Yksi tapa onkin ottaa päivätyön lisäksi ekstratyö, jota tekee aina, kun päivätyöstä on luppoaikaa. Jos esimerkiksi olet graafikko, voit tehdä freelancerina graafikon töitä.
Jos olet ammattilainen, sinulla voi mennä jossakin kuvanmuokkauksessa 5 minuuttia, kuin amatööri-freelancerilla siihen menisi 20 minuuttia. On selvää, että työnantajasi ei pidä (ja useimmiten ei edes salli) sivutyön tekemisestä, joten joudut itse harkitsemaan, millä tavoin kuvio voisi toimia sinun kohdallasi. Ekstratyötä voi tehdä vain myös vähän aikaa ja sen jälkeen käyttää sillä saadut rahat sijoittamiseen.
Blogi ja vlogi
Montaa suomalaistakin on voinut alkaa viime vuosina kiinnostaa ajatus omasta blogista ja vlogista. Kun muutkin tekevät niillä rahaa, niin miksipä en myös minäkin. Totuus on se, että harva blogin tai vlogin pitäjä ansaitsee siitä päivätyön arvoista palkkaa. Jos olet todella suosittu Youtubessa, voit päästä hyvillekin ansioille, mutta Youtubekin on jo täynnä tubettajia, jotka ansaitsevat 0–100 euroa kuukaudessa.
Kun siihen sitten lasketaan montako tuntia he ovat käyttäneet valmisteluun, kuvaamiseen ja editoimiseen, tuntipalkaksi voi jäädä 0–5 euroa. Bloggaaminen ja vloggaaminen kannattaakin aloitta tiukalla harkinnalla, millaista sisältöä alat luomaan ja mikä on kohderyhmäsi.
Omaisuutesi vuokraaminen
Oletko koskaan harkinnut talosi tai mökkisi vuokraamista Airbnb:ssä? Vuokraamalla kotisi Airbnb:ssä voit saada hyvän tuoton muutamassa päivässä pienestä työstä, varsinkin jos se sijaitsee houkuttelevalla paikalla. Muista kuitenkin varmistaa ennen vuokraamista, että vuokraamista lyhytaikaiseen käyttöön ei ole kielletty esimerkiksi talonyhtiön säännöissä. Kaikki naapuri kun eivät välttämättä ole mielissään, jos asunnossasi alkaa juoksemaan joka päivä eri henkilöt.
Trendi on muutenkin se, että omistuksesta ollaan siirtymässä palvelujen ja tavaroiden jonkinlaiseen vuokraamiseen. Mieti vaikka musiikki- ja elokuvateollisuutta. Nykyisin netissä kenellä tahansa on käytännössä mahdollisuus vuokrata melkein mitä tahansa. Monet vuokraavat esimerkiksi omaa autoaan hyvällä katteella. Varsinkin arvokkaat tavarat, joita tarvitsee harvoin, ovat hyviä vuokraamista varten. Tällaisia ovat esimerkiksi kalliit työkalut.
Ensimmäinen askel lisäansioiden saamiseksi on kuitenkin tyypillisesti omasta nykyisestä palkasta neuvotteleminen. On aina hyvä, jos voit esittää numeroita palkankorotuspyyntösi tueksi, kuten kasvavia myyntilukuja. On myös viisasta selvittää, kuinka paljon muut samantasoiset työntekijät saavat palkkaa, esimerkiksi ammattiliiton lakimiehen kautta, jotta voit esittää asiasi myös tästä näkökulmasta numerojen varjossa.