Onko peliala – ja etenkin rahapeliala – sopiva sijoituskohde?

Teknologiayritykset ja mahdolliset IT-alan toimijat tahkovat suuria rahasummia nykyaikana, jolloin niistä on muodostunut jopa talouden lokomotiiveja teollisuustuotannon vierellä. Uudet, nykyaikaisen kuluttajan tarpeita vastaavat innovaatiot ovat onnistuneet joissain tapauksissa tekemään keksijöistä – sekä sijoittajista – superrikkaita.

 

Toisaalta vuosikymmenien ajan kehittynyt peliala on kuuma peruna sijoittajien keskuudessa. Se ei tarkoita nykyään pelkästään sijoittamista Nintendoon tai Electronic Artsiin, vaan kyseessä on monenlaisten pelien valmistajat. Esimerkiksi suomalaisittain Supercell on noussut suosioon mobiilipeliensä johdosta.

 

Lisäksi maailman pörsseistä löytyy lukuisia rahapeliyrityksiä, niin rahapelikonserneja kuin pelivalmistajia, jotka kilpailevat puhtaasti omassa liigassaan. Video- ja konsolipelit, mobiilipelit, rahapeliala ja kaikille niille lisäpalveluja ja komponentteja eli ohjelmistoja valmistavat yritykset (pienet ja suuret) ovat kiistatta sijoittajan silmissä hyviä tutkimuskohteita.

 

Miksi rahapelialaan voisi sijoittaa?

 

Suomessa keskustelu rahapelialasta ei ole yhtä monisuuntainen kuin ulkomailla. Jo naapurimaa Ruotsissa on lukuisia menestyneitä kasino- ja vedonlyöntiyrityksiä sekä pelivalmistajia, joiden pelejä pelataan ympäri maailmaa – myös Suomen virallisella kasinolla. 

 

Täten Ruotsin pörssistä löytyy paljon mielenkiintoisia rahapelialan osakkeita. Yksi näistä on aggressiivisesti kasvava Evolution, joka on 15 vuoden aikana kasvanut aloittelevasta live-pelien valmistajasta kilpailijoitaan ostavaan jättiyritykseen – esimerkiksi vanhimpiin pelivalmistajiin kuuluva NetEnt siirtyi heidän omistukseensa. Se on valloittanut Euroopan ja siirtyy seuraavaksi rahapelaamisestaan yhtä tunnetuille Aasian markkinoille.

 

Ruotsin suuret kasinokonsernit, kuten Betsson, LeoVegas, Kindred Group ja Gaming Innovation Group, ovat yhtä lailla olleet tuloksien puolesta voittajia. Niiden kurssit ovat kasvaneet tasaisesti ylöspäin ja uudet alan innovaatiot, kuten Pay N Play Casinot, ovat vain lisänneet niiden liikevaihtoa. Rahapelaaminen on tänä päivänä yhä suositumpaa ja helpompaa. 

 

Peliala ei ole jumiutunut vanhoihin tapoihin

 

Hyvät sijoituskohteet ovat niitä, jotka pystyvät kasvamaan uudistusten myötä ja yritykset, jotka eivät menestyksekkäästi pysy mukana alan uusissa vaatimuksissa, putoavat pois kyydistä. Pelialan tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisammalta kuin ehkä vuosikymmeniin. 

 

Nykyään alalla on jo kiihkeä tahti tarjota asiakkaille pilvipelaamista, jolloin pelit löytyisivät fyysisten levyjen sijaan suoraan netissä. Pelaajan ei tarvitse tällöin ostaa useita pelejä ja maksaa niistä satoja euroja, vaan pelkästään kuukausimaksua vastaan hän saisi käyttöönsä satoja erilaisia video- ja konsolipelejä, joita pyöritetään nopealla internet-yhteydellä suoraan pilvipalvelimelta.  

 

Sen rinnalla puhutaan paljon VR-pelaamisesta ja sen kehittämisestä. Siitä on muodostumassa tulevaisuuden tärkeä pelitapa lisätyn todellisuuden pelien kanssa. Tätä teknologiaa hyvällä toimintasuunnitelmalla tuottavat sekä siihen keskittyneet yritykset tulevat suurella todennäköisyydellä kukoistamaan seuraavien kymmenen vuoden sisällä, jos niiden perustiedot, kuten rahoitus ja lainabalanssi, ovat kunnossa. 

 

Yksi pesämuna pelialalle 

 

Oli sitten kyse video- tai konsolipelejä tuottavasta alasta tai rahapeleihin keskittyneistä tahoista, viime vuodet ovat osoittaneet, että ne kummatkin on hyvä ottaa tosissaan myös sijoituskohteina. 

 

Muidenkin pörssiyritysten tavoin on tärkeää lukea niiden vuosikertomuksia ja tutustua yrityksen taustoihin, mutta jos ne vain sopivat omaan sijoitussuunnitelmaasi sekä riskiodotuksiisi, pelialaa kannattaa ehdottomasti ainakin miettiä ja ehkä siirtää yhden budjetin pesämunista tähän pesään. 

Leave a Reply

Your email address will not be published.